Meneillään olevien kuntavaalien yhteydessä on puhuttu siitä, kuinka sote- ja maakuntauudistus muuttaa kuntien ja kuntapäätäjien roolia. On vallinnut suorastaan liikuttava yksimielisyys siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen siirtyy kaikkinensa maakuntien kontolle vuoden 2019 alussa. Kuitenkin on syytä muistaa, että uudistusta koskeva lakipaketti on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Sitä ei vielä ole lyöty lukkoon. Kaikki puolueet ovat kuntavaalikampanjoissaan toitottaneet sitä, mitä tärkeitä asioita kunnan päätettäväksi ja hoidettavaksi jää sote-uudistuksen toteuduttua. Suunniteltuun muutokseen on kuitenkin aikaa lähes puolet vaalikaudesta, eikä tämä keikaus tapahdu itsestään kertaheitolla. Juuri nyt näyttää siltä, että asia on kaikkea muuta kuin taputeltu.
Jatkossa kunnan keskeisimmät tehtävät liittyvät varhaiskasvatukseen ja opetukseen, kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, liikunta-, kulttuuri- ja sivistyspalveluihin, kaavoitukseen ja asuinympäristöön sekä elinvoiman ja yrittäjyyden kehittämiseen. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, joiden parissa askaretta taatusti riittää. Päättäjiltä vaaditaan kuitenkin edelleen myös sote-osaamista – ymmärrystä sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuudesta sekä niiden järjestämisestä ja tuottamisesta.
Sanottakoon, että minä toivon sydämestäni, että sote-uudistus saataisiin vihdoin toteutettua. Asiaa on vatuloitu vuodesta toiseen ihan liian kauan. Ensin yhdistettiin kiireellä kuntia, että palvelujen tuottamiseen saataisiin leveämpiä harteita. Sitten alettiin tuumia, että palvelut pitää järjestää kuntaa suuremman organisaation toimesta. Monet asiantuntijat pitivät 5-6 sote-alueen mallia toimivuuden ja kustannustehokkuuden kannalta parhaana. Lopulta kuitenkin päädyttiin siihen, että sote-hommat hoituvat jatkossa vahvojen maakuntien toimesta. Tätä kuviota nyt sitten koitetaan kokoon kursia valinnanvapauksineen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatioineen.
Sote-uudistuksesta ja valinnanvapauden toteuttamisesta hallitus on kerännyt ja saanut läjäpäin lausuntoja monen tason toimijoilta. Vähän ennen helmikuun puoliväliä valtioneuvoston kansliassa toimiva riippumaton ja itsenäinen laisäädännön arviointineuvosto arvioi lausunnossaan, että sote-uudistuksen vaikutusten arviointi on vaikeaa, kun kaikesta asiaan liittyvästä ei vielä ole harmainta hajuakaan. Neuvosto kehoitti hallitusta vielä pohtimaan uudistuksen vaikutuksia yhdenvertaisuuteen, palvelujen laatuun ja saatavuuteen sekä kansalaisten hyvinvointiin. Esitetyn rahoitusmallin (valtion täysi rahoitus) riskejä ja mahdollista menojen kasvua ei ole pohdittu. Myöskään uudistuksen siirtymävaiheen kustannuksia ja uudistuksella saatavia säästöjä ei ole riittävästi kyetty esittämään. Vaihtoehtoisia malleja uudistuksen tavoitteisiin pääsemiseksi ei myöskään ole pohdittu, ei riittävässä määrin myöskään vaikutusten jälkiseurantaa. Aiottuun valinnanvapausmallin suhdetta perustuslakiin on pohdittu valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin yhteydessä. Esityksen hyväksyttävyyden on sanottu edellyttävän sitä, että lainsäädäntö turvaa yhdenvertaisella tavalla kaikille oikeuden riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä mahdollisuuden olla väestön hyvinvointia ja terveyttä edistävien toimenpiteiden piirissä. Tosiasialliset vaikutukset yhdenvertaisuuteen valtakunnallisesti ja eri väestöryhmien kesken ovat vielä arvailujen varassa.
Sote-uudistukseen liittyy vielä valtavasti avoimia kysymyksiä ennen muuta liittyen rahoitukseen, valinnanvapauden toteutukseen ja yhtiöittäiseen liittyen. Ei ole vielä olemassa selkeää tietoa siitä, miten nyt julkisella sektorilla perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon tehtävissä työskentelevää osaavaa henkilöstöä tullaan kohtelemaan. Palveluja tarvitsevat ihmisethän eivät mihinkään häviä – eivätkä myöskään työpaikat. Miltä osin tullaan soveltamaan liikkeenluovutuksen periaatteita ja turvaamaan henkilöstön asema vanhoina työntekijöinä? Turvataanko työsuhteiden säilyminen – ja jos turvataan, kuinka pitkäksi aikaa? Hämärän peitossa on myös se, kuinka kuntien nyt omistamille kiinteistöille käy. Rakennukset palelujen tuottamiseen tarvitaan jatkossakin, mutta lunastavatko maakunnat ne itselleen noin vain? Monesti kiinteistöjä on remontoitu ja remontteja on rahoitettu velkarahalla. Jäävätkö velat kunnille jos kiinteää omaisuutta ”sosialisoidaan” maakunnille? Ei kai sentään…
Yksi keskeinen sote-uudistuksen tarkoitus on sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinnollinen yhdistäminen. Terveyspalvelujen järjestämisestä puhutaan paljon, mutta sosiaalihuollon ja sosiaalipalvelujen osuus uudistuksessa ja sen valmistelussa näyttää jääneen sivuosaan. Tämä puoli kokonaisuudesta on kuitenkin hyvin merkittävä. Kattaahan sosiaalihuolto mm. lastensuojelun, perhetyön, kehitysvammaisten erityishuollon (asuminen, päivätoiminta jne.), ikääntyneiden palveluasumisen ja monta muuta osa-aluetta. Kunnissa tämä kokonaisuus on juuri se näkyvin ja eniten resursseja vaativa pala sote-kakkua – siis huomattavasti suurempi kuin varsinaiset terveyspalvelut. Tuntuu käsittämättömältä, että uudistuksesta puhuttaessa sosiaalihuollon osuus tuntuu unohtuneen lähes täysin.
Valinnanvapausmallin ja koko sote-uudistuksen toteuttamisaikataulua on kritisoitu voimakkaasti. Lakipaketti on ollut kunnissa, kuntayhtymissä, maakunnissa ja monilla muilla toimijoilla lausuntokierroksella. Hyvähän lausuntoja olisi antaa, jos tarkalleen tiedettäisiin, mistä lopulta on kyse. Mutta kun ei edelleenkään monilta osin tiedetä. Viimeeksi eilen (6.4.2017) Ylen verkkosivuilla uutisoitiin Tampereen yliopiston hallintotieteen professori Jari Stenvallin epäilyksistä. Hallitus lupasi valinnanvapuslakiin puolen vuoden jouston vuodenvaihteen 2019 molemmin puolin. Stenvallin mukaan tämä ei ongelmia poista. Uudistuksen toteutukseen tarvitaan joustoja ja siirtymäaikoja. Viittä erilaista mallia valinnanvapauden toteuttamiseksi on alettu kokeilla tänä talvena. Ripeimmin käynnistyneistä kokeiluista on nyt siis parin kuukauden kokemus. Voi olla, että vähän pidemmän ajan kokemuksia tarvittaisiin, jotta oikeanlaisia päätöksiä osattaisiin tehdä.
Kaiken kaikkiaan sote-soppaa koitetaan nyt keittää liian kovalla tulella. Kun kiireessä tehdään, saattaa keitos palaa pohjaan. Hosumalla harvoin tulee hyvää jälkeä. Oma villi veikkaukseni on, että hankkeen mahdottomuus lopulta tunnustetaan, ja aikatauluja venytetään merkittävällä tavalla. Vaikka kaikki menisi hallituksen suunnitelmien mukaan, sote-osaamista ja -ymmärrystä tarvitaan kuntien päätöksenteossa vielä kaksi vuotta – siis puolet vaalikaudesta. Saattaa olla, että kunnissa pohditaan sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyviä asioita vielä kauan vuoden 2019 ensimmäisen päivän jälkeenkin. Kävi niin tai näin, uudistukseen tulee kunnissa osata ja kyetä valmistautumaan huolella ja ripeään tahtiin. Isot yksityiset toimijat ovat aloittamisen muuttuvaan toimintaympäristöön ja markkinatilanteeseen kauan sitten. Näin pitääkin toimia. Monin paikoin voi käydä niin, että tässä myllerryksessä moni nykyinen kunnallinen toimija jää jalkoihin.
Sitä minä vaan, että…
… jos nyt järjellä yrittää ajatella, luulisi, että historiallisen suuren uudistuksen valmistelu ja suunnittelu olisi fiksua hoitaa huolella ja hosumatta. Jokainen kotikokki tietää, että jos oikeasti hyvä kastike syntyy ajan kanssa ja rauhassa kypsytellen. Kenelläkään ei ole – eikä voikaan olla – kokemusta siitä, miten temppu tehdään. Asiantuntemusta ja osaamista sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa tässä maassa on, ja viimeistään nyt kaikki asiantuntemus ja osaaminen pitää ottaa tehokäyttöön.