Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Veli-Matti Mattila totesi viikko sitten, että suomalaisilla on liian hyvät liksat. Vaikka hän ei suoranaisesti palkkojen alentamista ehdottanutkaan, siihen suuntaan puheet monella taholla tulkittiin. Mattilan näkemyksen mukaan suomalaisen palkka on kilpailukyvyn näkökulmasta 10-15 % liian korkea. Moni yskähteli hihaansa ja nieli kiukkuaan. Työmarkkinaosapuolia ärsytti, koska vaarana on, että moisella muurahaispesän tökkimisellä on kielteinen vaikutus palkkamalttiin ja työrauhaan neuvottelupöydissä. Palkansaajiakin ärsytti. He kokivat jälleen kerran itsensä loukatuiksi, kun kilpailukykyvajeen ja heikon viennin väitettiin johtuvan siitä, että duunarilla on liian hieno auto. Minuakin ärsytti. Pitäisi noin keskeisellä ja näkyvällä tuolilla istuvan isopalkkaisen päällikön tietää, mitä näkemyksiä kannattaa julkisesti huudella ja mitä ei. Päivänselvää on, että tällaiset lausumat ovat bensaa aatteen palon liekkeihin monella rintamalla.
Yksi vastaus tähän möläytykseen kuultiin eilen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ilmoitti toimialajohtajiensa Håkan Ekströmin ja Teija Asara-Laaksosen suulla, että työntekijät ovat vihaisia ja haluavat lisää liksaa. Liiton mukaan ns. Suomen malli on kuollut ja kuopattu. Palkankorotuksia tullaan vaatimaan, neuvoteltiinpa sitten missä ja miten tahansa. Taas monia ärsyttää – minuakin. Taitaa palkkamaltti ja oraalla olevan talouskasvun hedelmät tämän molemminpuolisen huutelun seurauksena valua kankkulan kaivoon.
Maailmantalous yskähteli, ja sen myötä Euroopassa ja Suomessa alkoi taantuma vuonna 2008. Euroopassa pahin näyttää olevan ohi, mutta meillä talous on tuskallisen hitaasti lähtenyt nipin napin nousuun. On selvää – ja tämä on monelta arvovaltaiselta taholta kuluneen viikon aikana todettu – ettei Suomen talous kohene palkkoja laskemalla. Mutta en minä ymmärrä sitäkään, että vakavissaan puhutaan niiden nostamisestakaan. Tai tietysti ymmärrän. Jokainen haluaa lisää liksaa, koska siitä tulee hyvä mieli, ja sitten voi ostaa kaikkea kivaa. Monet julkisen sektorin työntekijät tekevät äärettömän arvokasta työtä, jota ilman meillä ei olisi julkisia palveluja. Mutta…
Tuosta edellä mainitusta vuodesta 2008 lähtien kuntatyöntekijöiden keskiansio on noussut noin 16 %. Valtion leivissä nousua on ollut lähes 22 %. Yksityinenkin sektori on seurannut perässä ja nostanut palkkoja noin 14 %:lla. Samalla aikavälillä Suomen asukasta kohti laskettu bruttokansantuote on noussut vajaat seitsemän prosenttia. Edelleen samalla aikavälillä inflaatio eli kuluttajahintojen kehitys on ollut hyvin lähellä nollaa, mikä tarkoittaa sitä, että palkkojen nousu on merkinnyt konkreettisesti reaaliansioiden nousua ja ostovoiman kohenemista. Julkiset menot olivat vuonna 2008 noin 48 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun ne nyt ovat lähes 60 %. Vuonna 2008 Suomen julkisyhteisöjen (valtio, kunnat, kirkko) velka oli 63 miljardia euroa. Nyt se on noin 140 miljardia. Julkinen talous tekee yhä vuosittain miljarditolkulla miinusta – ja sen myötä lisää velkaa. Tämä ei ole julkisten alojen työntekijöiden syy – mutta varsin huolestuttavalta kehitys silti näyttää.
Mutta eihän siinä. Työmies on palkkansa ansainnut. Nostetaan palkkoja ainakin vähän, kun työntekijät sitä kerran haluavat. JHL:n jäsenmaksua maksavia palkansaajia on noin 220.000. Toki samalla pitää muidenkin julkisten alojen työntekijöiden palkkaa korottaa. Yhteensä heitä on lähes neljännes työllisistä – siis noin puoli miljoonaa. Mutta korotetaan toki – maltillisesti, vaikka vajaat 1,5 prosenttia… Sehän tekee mukavasti keskimäärin 50 euroa kuukaudessa. Puolelle miljoonalle palkansaajalle tuo summa tarkoittaa vuositasolla reilun 300 miljoonan kakkua, johon tietysti pitää vielä laskea päälle vähän työnantajan maksamia sivukuluja…
Julkisten alojen työtenkijöiden palkat maksetaan julkisista varoista – siis pääosin siitä rahamäärästä, joka veronmaksajilta saadaan kerättyä. Kuten tiedetään, kulkinen talous pyörii miinuksella ja säästötoimia on jouduttu tekemään kaikilla hallinnonaloilla niin valtion budjetissa kuin kunnissakin. Minun mielestäni JHL:n Ekströmin ja Asara-Laaksosen ehdotus voidaan kaikin mokomin toteuttaa. Ehdoksi laittaisin kuitenkin sen, että JHL kertoo, mistä korotukseen tarvittava raha löytyy. Liitto voi järjestää ideariihen, jossa yhteisöllistä kivaa pitäen tuumitaan, mitä veroja ja asiakasmaksuja korotetaan, ja mistä ja kenelle suunnatuista palveluista leikataan.
Ei tämä talousahdinko ole JHL:n jäsenten eikä muidenkaan työssä olevien syy, mutta jotain tolkkua voisi kuitenkin odottaa.
Työttömien määrästä on jos jonkinlaista tilastoa ja arviota. Numerot vaihtelevat sen mukaan keneltä kysytään. Joka tapauksessa Kelan kirjoilla oli viime vuoden syyskuun lopussa yhteensä 386.358 työttömyysetuuksia saavaa henkilöä. Näistä ansiosidonnaisella päivärahalla oli 152.174 ja perusturvan – siis peruspäivärahan tai työmarkkinatuen – varassa 234.184 henkilöä. Perusturvalla sinnittelevät ovat pääosin pikäaikaistyöttömiä. Työmarkkinatuki on suuruudeltaan 32,40 euroa päivässä, siis keskimäärin 696,60 euroa kuukaudessa (21,5 arkipäivää). Työttömyysetuudesta napsaistaan automaattisesti 20 %:n ennakonpidätys, minkä jälkeen käteen jää 557,28 euroa. Työttömyysetuuksien tarkistamisessa seurataan kuluttajahintaindeksiä. Nämä etuudet eivät siis nouse, kun inflaatiota ei juurikaan ole. Yksikään ammattiliitto ei ole tämän oikeasti vähäosaisen väestönosan toimeentulon kohentamista ainakaan kovin suureen ääneen vaatimassa.
Isossa kuvassa julkisen talouden koheneminen edellyttää sitä, että työllisyystilanne paranee. Työtä tekeväisten suomalaisten määrä on vähentynyt vuoden 2008 lopusta vuoden 2015 loppuun noin 121.000:lla (2.377.181 -> 2.256.459). Kun maamme väkiluku on samaan aikaan noussut, on työelämän ulkopuolella olevien lukumäärä kasvanut lähes 290.000:lla. Jokainen työllistyminen tasapainottaa julkista taloutta, kun menot vähenevät ja verotulot kasvavat. Tähän pitää panostaa. Työtä ja työpaikkoja tarvitaan lisää. Nopea ja helppo ratkaisu olis tietysti se, että kunnat palkkaavat… Mutta: jokainen julkisen sektorin suoraan tai välillisesti maksama palkkaeuro maksetaan julkisista varoista. Jos karkeasti yksinkertaen lasketaan olettaen, että kaikilla olisi sama palkka ja veroprosentti (esim. 20%), pitäisi jokaista julkisella sektorilla (tai julkisen sektorin kustantamaa palvelua tuottavassa organisaatiossa yksityisellä tai kolmannella sektorilla) työskentelevää kohti olla neljä yksityisen sektorin työntekijää. Nythän jokaista julkisen sektorin työntekijää kohti on kolme yksityisen sektorin työntekijää. Näiden neljän palkansaajan maksamilla veroilla katetaan vasta 80 % sen yhden julkisella sektorilla työskentelevän palkkakuluista.
Sitä minä vaan, että …
… jos nyt järjellä yrittää ajatella, luulisi tästä yhteiskunnasta niin työnantajien kuin työntekijöidenkin leiristä löytyvän solidaarisuutta ja konsesusta. Suomen talouden tasapainottaminen ei onnistu, ja uutta nousua ei tulla näkemään, ellei työllisyys kohene nimenomaan yksityisellä sektorilla – ja mieluiten aloilla, jotka onnistuvat myymään tuotteitaan ja palvelujaan vientimarkkinoille. Tähän voidaan vaikuttaa pyrkimällä parantamaan yritysten toimintaedellytyksiä ja -ympäristöä. Niin kauan, kun uutta nousua odotellaan ja taloustilanne näyttää henkiinjäämistaistelulta, toivoisin, että työmarkkinapöydissä uhrattaisiin edes pieni ajatus sille satojen tuhansien ihmisten joukolle, jotka ovat työtä vailla, ja joiden arjessa oikeasti murehditaan jokapäiväisestä leivästä.