On päässyt vierähtämään tovi edellisestä blogauksesta. Tässä kohtaa pitää varmaan sanoa, että on ollut muuta kiirettä. Siihen kai sitä yleensä vedotaan.
Mutta kyllä tässä oikeasti on puuhaa ollut. Juuri kun hetken orientoiduin siihen, että kesän voi ottaa rennommin, sain töitä. Niin sanottu kesäloma jäi parin viikon huokaisun mittaiseksi, mutta siitä en todellakaan ole harmissani. Kuntapolitiikka ja muut luottamushommelit ovat myös vieneet läjäpäin aikaa ja energiaa loppukesän ja alkusyksyn aikana. Mutta kaipa niidenkin rientojen tiimoilla alkaa rytmi löytyä.
Kova urakka on ollut opiskeluprojektin loppukirin kimpussa häärääminen. Opinnäytetyötä on sorvattu, sahattu, porattu ja höylätty. Välillä on ollut hiki hatussa ihan kirjaimellisesti – milloin tuskanhiki ja milloin ihan tavallinen. Työn aiheenahan oli Kuntoutus- ja palveluohjaus tulevissa sote-maakunnissa – siis monessa mielessä aika lailla ”kuuma peruna”. Urakka oli työläs eikä sitä helpottanut nopeat ja toistuvat käänteet valtakunnanpolitiikassa. Työ paisui varsin laajaksi (lue: lähti vähän lapasesta), mutta valmista lopulta tuli. Tuotos on luovutettu tarkastettavaksi ja arvioitavaksi – ja nyt sitten vaan odotellaan. Iso kiitos Tampereelle Kuhmosen Ilonalle, jonka kanssa yhdessä ollaan työtä väännetty, sekä työtä ohjanneille Tepolle ja Kristiinalle. Ja kyllä tässä kohtaa on syytä isosti kiittää kaikkia opiskelutovereita sekä JAMK:n hyvinvointiyksikön opetushenkilöstöä. Vähän epätodelliselta tuntuu, että tässä vaiheessa elämänuraa tuollainen iso revohka alkaa olla pian taputeltu. Oudolta tuntuu jo sekin, ettei enää tarvitse aamulla ani varhain käynnistää konetta ja alkaa kiireellä miettiä, mitä oppimistehtävää tänään tehtäisiin.
Kuntapolitiikankin saralla on touhua ja tohinaa ollut ihan riittämiin. Uudet kunnanvaltuustothan aloittivat toimikautensa kesäkuun alussa. Siitä lähtien on ollut kalenterissa jos jonkinlaista kokousta, palaveria, neuvonpitoa, koulutusta, seminaaria, tapaamisia ja vaikka mitä. Tästäkään en ole pahoillani. Sitä saa, mitä tilaa – ja kun on leikkiin lähtenyt, pitää käsille koota parhaat saatavilla olevat lelut ja leikkiä sata lasissa. Mutta näistä kirjoittelen pala palalta tuonnempana lisää.
En siis ole minnekään kadonnut. Jatkan näkemysten ja ajatusten jakamista päivän polttavista asioista tai sitten muuten vaan merkittävältä tuntuvista ilmiöistä – omakohtaisista ja ylesemmistä. Virtaa kintaissa edelleen riittää ja järkikin ainakin jollain tasolla toimii – ajoittain.
Ai niin. Täytin muuten tuossa kuukausi sitten 50 vuotta. Puoli vuosisataa on takana tietä, jolla mutkia, kuoppia ja kiviäkin on riittänyt. Eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteitakaan ole puuttunut. Varmaksihan sitä ei tiedä, mutta uskaltaisin kyllä veikata, että puolimatkan krouvi on joka tapauksessa ohitettu. Matka jatkuu – saa nähdä, onko tie yhtään tasoittumaan päin. Oikeastaan en ainakaan vielä toivo, että liian tasaiseksi käy…
Jätän nyt tästä sen standardin mukaisen lopetuksen pois. Mutta näillä aatoksilla peliä jatketaan – päätyyn asti!