Kunnallispolitiikka arkistot - Sitä minä vaan, että...

SULLE SALAISUUDEN KERTOA MÄ VOISIN… tai saatanpa olla kertomattakin!

”Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin?”, pohdiskeli lauluntekijä pakkaillessaan kassejaan ja miettiessään, mitä kertoisi synnyinmaastaan ja kotiseudustaan ihmisille, joita tulisi maailmalla tapaamaan. Saman kysymyksen äärellä ollaan oltu kunnan viestintätiimissä ja lukuisissa muissa kuntamarkkinointia pohtivissa työryhmissä. Oikeastaan se, mitä me omasta kunnastamme työpaikkana sekä asuin- ja elinympäristönä ajattelemme ja puhumme keskenämme ja muille, on hurjan iso juttu monessakin suhteessa. Ajatuksemme ja puheemme muokkaavat paitsi omaa toimintaamme, myös mielialaa ja tunnelmaa koko vesantolaisessa yhteisössä ja myös kauempana olevien mielikuvissa.

Lauluntekijä jatkaa pohdintaansa: ”Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien…”. Niin – aika usein puhumme kotiseudustamme ja omasta kunnastamme varsin kielteiseen sävyyn. Kahvipöytäkeskustelujen kestosuosikkeja ovat: ”väki vähenee ja rahat loppuu”, ”kuka jää viimeiseksi ja sammuttaa valot”, ”kuoleva kuntahan tämä on” sekä ”ei ne päälliköt ja päättäjät mistään tiedä, ajavat hölmöillä päätöksillään kunnan perikatoon”. Huonot uutiset myyvät paremmin kuin hyvät. Kai se on meihin tehtaalla asennettu, että arvosteluun ja voivotteluun on helppo yhtyä.

”…Tai sen kaiken rikkauden, kunnes tiesin vastauksen!”. Jos oikein hakemalla hakee, kai sitä jotain positiivistakin löytyy, mietti lauluntekijä, ja aloitti kaikille tutun kertosäkeen ylistäen kirkkaan sinistä taivasta, puhtaita vesistöjä, valkoisena hohtavia hankia ja valoisia öitä. Kun Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen julkaistiin vuonna 1972, sai taiteilija joissakin piireissä vihat niskaansa. Moinen kotiseudun ja kotimaan kehuskelu nähtiin poliittisesti arveluttavana, jopa vaarallisena. Ajat ovat tuosta muuttuneet, mutta kyllä moni meistä edelleen katsoo alta kulmien, jos joku oikein yltyy kehumaan, mitä kaikkea hienoa ja hyvää itsellä ja ympärillä onkaan.

”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön”, neuvoi 120 vuotta sitten parikymppinen runoilija Eino Leino – ja hyvin on oppi mennyt perille. Meihin on istutettu syvään ajatus siitä, että jos kokee olevansa onnellinen ja tuntee aihetta tyytyväisyyteen, on se syytä pitää omana tietonaan. Hiljaa mielessään tai omassa pienessä piirissä voi hykerrellä, mutta muille ei sovi hyvää mieltään näyttää. Psykologian emeritusprofessori – onnellisuusprofessoriksikin tituleerattu – Markku Ojanen on kääntänyt neuvon päälaelleen: ”Kell’ onni on, se onnen näyttäköön ja yhdess’ onnest’ nauttikoon”. Ojasen mukaan hyvästä tulee vielä parempaa, kun sitä jaetaan ja kun se on yhteistä.

Se, miten ajattelemme ja mihin uskomme, vaikuttaa tekemiseemme ja tapaamme toimia. Jos mielessämme ja puheissamme olemme valaneet betoniin ajatuksen, että ei tästä mitään tule, homma melko varmasti menee pieleen. Sillä, kiinnitämmekö huomiota enemmän ongelmiin ja epäkohtiin vai onnistumisiin ja mahdollisuuksiin on valtava merkitys. Haasteita riittää – joitakin isoja ja läjäpäin pienempiä – mutta ihan itse me ratkaisemme, jäämmekö päät painuksissa voivottelemaan niitä, vai lähdemmekö yhdessä etsimään niihin ratkaisuja. Omat ajatuksemme ja puheemme vaikuttavat merkittävästi paitsi itseemme, myös muihin, joiden kanssa olemme tekemisissä. Mielikuvat, joita itse pidämme yllä, leviävät tuttujen ja tutun tuttujen kautta kaikkialle. Ne näkyvät myös niille, jotka täällä muualta käyvät.

Hyvänä esimerkkinä ajattelutavan merkityksestä on Vesannon sijainti kartalla. Meillä on vahva mielikuva, että Vesanto on syrjässä – jossain idässä, Savon korvessa. Ei kuulkaa ole. Itse asiassa olemme keskemmällä, kuin itsekään osaamme ajatella. Otetaanpa Suomen kartta ja vedetään viiva maan leveimmälle kohdalle Ilomantsin Hattuvaaran kylältä idästä Korsnäsiin länteen. Kun sitten katsotaan, missä kohtaa Vesanto sijaitsee, huomataan, että hyvinkin keskellä ollaan. Kun tarkkaan katsoo, koko lailla kaikki löytyy kohtuullisen matkan päästä.

Meillä on paljon hyvää ja monta syytä tyytyväisyyteen. Korona-aikana on opittu arvostamaan tilaa ja väljyyttä, ja sitä meillä riittää. Täällä ei ole pakko olla kenenkään lähellä, ellei varta vasten halua. Moni kaupunkilainen on meille tästä kateellinen, ja haluaisi samaa herkkua itselleenkin. Täällä asuminen on edullista, puhdasta järvivettä on joka puolella ja luontopolut alkavat heti ulko-ovelta. Meillä on myös hyvät ja joustavat palvelut, joissa asioiminen tuttujen ihmisten kanssa on helppoa ja mutkatonta. Kun tänä vuonna on vältelty kaupungin marketteja ja alehalleja, on huomattu, että itse asiassa meillä on omasta takaa koko lailla kaikki tarpeellinen – ja paljon enemmän. Ja mitä ei ole, sen paikalliset yrittäjät useimmiten saavat järjestettyä. Pienessä kunnassa jokaisella on myös mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin. Talkoohenkeä ja yhdessä tekemisen meininkiä riittää, mistä viimeisimpänä osoituksena innovatiivinen tapa toteuttaa peruuntuneen joulunavauksen toritapahtuman ohjelmat videokoosteena kaikkien katseltaviksi.

Itse olen kasvanut paperitehtaan varjossa Imatralla ja viettänyt sittemmin pitkän pätkän elämästäni risteillen pitkin pääkaupunkiseutua ja Uuttamaata. Keväällä tulee täyteen 20 vuotta siitä, kun minusta tuli vesantolainen. Tästä pikkukunnasta on tullut minulle maailman paras paikka asua ja elää, ja mikäli se minusta riippuu, täällä pysyn. Täällä voin saunan rappusilla istuskellen nauttia maaseudun rauhasta, järvimaisemasta ja maailman hienoimmista auringonlaskuista vaikka joka ilta. Ei tarvitse kesämökkiä, kun arkea eletään oloissa, joista kerrostalokaksioissa voi vain haaveilla, ja joista kaupunkilaiset lähtevät nauttimaan loma-aikoina. Ei ole kertaakaan tullut ikävä tehtaan piippuja, kaupungin valojen välkettä, asematunneleita eikä ostosparatiiseja.

Täällä me ollaan ja elellään. Sen, olemmeko ”synkässä syrjäisessä korvessa, keskellä ei-mitään” vai ”upeassa luonnonläheisessä maalaismaisemassa keskellä kauneinta Järvi-Suomea” voimme valita ihan itse. Senkin valitsemme itse, onko hyvää vauhtia valmistuva uusi hirsikoulumme ”viimeinen virhe köyhälle kunnalle, jossa ei kohta ole lapsiakaan” vai ”rohkea investointi tulevaisuuteen, josta voimme kaikki olla ylpeitä”.

Ei Vesanto kuole, eivätkä nämä kylät lakkaa olemasta, vaikka moni sitä ennustaa, ja vaikka ympäröivässä yhteiskunnassa vellovat kovat myrskyt meidänkin puita huojuttavat.

Pysähdytään hetkeksi, mietitään, mitä kaikkea hyvää meillä on, nautiskellaan siitä ja kerrotaan se sitten muillekin!

Kimmo Salo
Projektikoordinaattori, viestintäsuunnittelija

Yllä oleva kirjoitus on julkaistu Vesannon kunnan verkkosivuilla 30.11.2020.

Vaikutusten arvioinnista tukea päätöksentekoon

Kunnan luottamustehtävissä päätöksentekijät käsittelevät ja päättävät eri valmistelu- ja päätöksentekoelimissä monia asioita. Sillä, mitä päätetään, on usein moninaisia vaikutuksia kuntatalouteen, kunnan henkilöstöön, kuntalaisten elinoloihin ja hyvinvointiin, palvelujen saatavuuteen, ympäristöön ja paikallisesti ja alueellisesti elinkeinoelämän ja yritysten toimintaympäristöön ja -edellytyksiin.

Kunnan johtavat virkamiehet valmistelevat ja esittelevät asioita päättäjien päätettäviksi. Tätä valmistelua tehdään virkavastuulla viranhaltijatyönä. Päättäjien tulee voida olettaa, että valmistelutyö tehdään harkiten ja asioista selvää ottaen – ja näin varmasti useimmiten onkin. Kuitenkin vastuullisuus päätöksenteossa tarkoittaa sitä, että myös luottamuselimissä päättäjät ovat mahdollisimman hyvin perillä siitä, mitä kulloinkin ovat päättämässä, ja siitä, millaisia vaikutuksia päätöksillä voidaan olettaa olevan. Päätösten tulisi pohjautua kattavaan ja parhaaseen saatavilla olevaan tietoon, mutta liian usein päätöksiä tehdään ja asioista äänestetään tuntemusten tai yleisen mielipiteen pohjalta. Jotta kunnan ja kuntalaisten asioita voidaan hoitaa välttäen haittoja ja pyrkien hyvään, tarvitaan tietoa ja asioihin perehtymistä. Päätöksentekijät ovat vastuussa tekemistään päätöksistä kuntalaisille ja yhteiskunnalle. Kun asiat eivät menekään toivottuun tai oletettuun suuntaan, selitykseksi ei kelpaa, että ”en tiennyt”. Moneen asiaan – varsinkin strategisiin linjauksiin – liittyy monia epävarmuustekijöitä, mutta jokaisen päättäjän tulisi perehtyä voidakseen käyttää päätösvaltaansa vastuullisesti. Asioista tulee ottaa selvää saatavilla olevan tiedon valossa niin hyvin, kuin kohtuudella voidaan odottaa. Pelkkä tunne tai jonkun kovaäänisen vakuuttavakaan puhe ei voi olla ainoana perustana silloin, kun päätetään kuntalaisten yhteisistä asioista.

Näitä tuumiessa olen usein selaillut kuntaliiton jo kesästä 2011 lähtien suosittamaa kunnallisen päätöksenteon vaikutusten ennakkoarvioinnin suositusta ja muuta aiheeseen liittyvää materiaalia.

Viime vuoden lopulla kävin asiasta keskustelua muiden kuntapäättäjien ja viranhaltijoiden kanssa ja lopulta kirjoitin seuraavanlaisen valtuustoaloitteen:

Kunnallisen päätöksenteon vaikutusten ennakkoarviointi -mallin käyttöönotto Vesannon kunnassa

Kuntaliitto on julkaissut kesäkuussa 2011 suosituksen vaikutusten ennakkoarvioinnista kunnallisessa päätöksenteossa kuntien ja kuntayhtymien luottamushenkilöille, viranhaltijoille, valmistelijoille sekä soveltuvin osin kuntien liikelaitoksille. Suosituksen tarkoituksena on vahvistaa kuntien päätöksenteon vaikutusten ennakoivaa ja kokonaisvaltaista huomioimista kunnallisessa päätöksenteossa ja lakisääteisten velvoitteiden toteuttamisessa.

Mm. Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto on todennut kesäkuussa 2018 julkaistussa tiedotteessaan, että ennakkovaikutusten arviointimenettelyn (EVA-menettelyn) käytössä on paljon kehitettävää. Päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnista tuli lakisääteinen velvollisuus vuonna 2011, mutta sen käyttö ei ole yleistynyt kunnissa halutulla tavalla. Kunnassa tehdään paljon mittavia ja laajoja päätöksiä, jotka vaikuttavat kuntalaisiin ja kunnan talouteen. Päättäjien tulee voida arvioida kokonaisvaltaisesti ja pitkällä tähtäimellä, millaisia vaikutuksia heidän tekemillään päätöksillä on.

Kunnallisen päätöksenteon ennakkoarvioinnille löytyy perusteita useista eri laeista. Päätöksenteon vaikutuksia on tarpeen arvioida mm. kuntalaisten terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin, ympäristön, lasten ja lapsiperheiden, ikääntyneiden ja heille suunnattujen palvelujen, yhdenvertaisuuden, vähemmistöjen, kuntatalouden, kunnan henkilöstön ja organisaation sekä yritystoiminnan ja sen edellytysten ja mahdollisuuksien näkökulmasta.

Edellä mainitun kuntaliiton suosituksen mukaan päätöksiä valmisteltaessa ja tehtäessä tulee ottaa huomioon, miten ne vaikuttavat kuntalaisiin, ympäristöön, organisaatioon ja henkilöstöön sekä talouteen.

- - Kuntalaisvaikutuksilla eli ihmisiin kohdistuvilla vaikutuksilla tarkoitetaan päätösesityksen vaikutuksia, jotka voivat kohdistua yhtäältä kunnan palveluita käyttäviin henkilöihin ja toisaalta henkilöihin, jotka eivät kunnan palveluja käytä.
  - Ympäristövaikutukset kohdistuvat ihmisten elinoloihin, terveyteen ja viihtyvyyteen, maaperään, luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon, maisemaan, kaupunkikuvaan tai kulttuuriperintöön.
  - Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset kohdistuvat eri organisaatioiden välisiin suhteisiin, organisaation tehtäviin ja menettelytapoihin, luottamuselinten toimintaan, henkilöstöön tai hallintoon.
  - Taloudelliset vaikutukset kohdistuvat kunnan tuloihin tai menoihin sekä mm. yritystoimintaan ja sen edellytyksiin kunnan alueella (yritysvaikutukset).

Päätöksenteon vaikutuksia tulee ennakkoon arvioida sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä. Päätösesityksissä tulisi esittää vaihtoehtoja siten, että valmistelijan esityksen rinnalle nostetaan aina ainakin nollavaihtoehto (arvio siitä, mitä tapahtuu, jos päätöstä ei tehdä). Kunnan tulee linjata, mitkä asiat ja minkälaiset päätökset tulisi ottaa ennakkoarvioinnin kohteeksi. Ennakkoarviointi tulisi suunnata koskemaan niitä päätöksiä, joiden vaikutukset ovat merkittäviä.

Kuntaliitto, sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteuttaa parhaillaan Ennakkoarviointikäytäntöjen uudistaminen ja toimeenpano -projektia. Projektin tavoitteena on lisätä vaikutusten ennakkoarviointimenetelmän käyttöä kunnissa ja maakunnissa.

Ennakkoarviointi ja päätösvaihtoehtojen pohtiminen jo valmisteluvaiheessa ennen varsinaista päätöksentekoa lisäisi päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Samalla päätösehdotusten valmistelussa ja käsittelyssä perehtyminen päätösten taustatekijöihin, saatavilla olevaan tietoon ja mahdollisiin vaikutuksiin lisääntyisi. Merkittävien asioiden kohdalla päätöksenteon tulee perustua saatavilla oleviin faktoihin ja mahdollisimman kattavaan ja oikeaan tietoon. Ennakkoarviointi vähentäisi ”musta tuntuu” -ajattelua päätöksenteossa. Vesannon kunnalla on edessään useita haasteita, ja kaikessa päätöksenteossa on tarpeen tarkastella vaikutuksia kuntataloudelle, elinvoimalle ja mm. tuoreen kuntastrategian toteuttamisen edellytyksille. Ennakkoarviointi tarjoaisi hyvän ja toimivan työkalun niin viranhaltijoille kuin kuntapäättäjillekin ja todennäköisesti parantaisi päätöksenteon laatua.

Vaikka kuntaliitto on jo vuosia sitten suosittanut päätöksenteon vaikutusten ennakkoarvioinnin käyttöönottoa kunnissa, ei Vesannon kunnalla ole käytössään yhteisesti sovittua käytäntöä ja mallia arviointien tekemiseksi. Ennakkoarviointia on toki tehty siltä osin, kuin lainsäädäntö sitä edellyttää, mutta arvioinnin käytön hyötyjä ja etuja ei kunnassa laajassa mitassa ole hyödynnetty.

Esitämme, että Vesannon kunnassa otetaan käyttöön kunnallisen päätöksenteon vaikutusten ennakkoarvioinnin toimintamalli. Tämän toimeenpanemiseksi esitämme myös, että kunnanvaltuusto / kunnanhallitus nimeää työryhmän, joka valmistelee esityksen Vesannon kunnan tarpeisiin soveltuvaksi malliksi ja toimintaohjeeksi ennakkoarvioinnille sekä yleisluontoisen ohjeistuksen siitä, milloin ja millaisten asioiden yhteydessä ennakkoarviointi tulisi tehdä. Työryhmä tulisi nimetä viipymättä, jotta ennakkoarviointi voitaisiin ottaa käyttöön mahdollisimman pian alkuvuodesta 2019.

Vesannolla 12.11.2018

Kimmo Salo
Kunnanvaltuutettu (Kok.)

Vesannon kunnanhallitus päätti kokouksessaan 11.2.2019, että asiaa ryhdytään valmistelemaan nelihenkisessä työryhmässä. Työryhmän tehtäväksi annettiin kunnan tarpeisiin sopivan mallin valmistelu.

Sote-soppa paloi pohjaan – nälkä jäi

Nyt se sitten tapahtui. Sote- ja maakuntauudistus kaatui. Voisin sanoa, että mitä minä sanoin, mutta en sano. Olen oikeasti murheellinen siitä, että uudistusta ei ole onnistuttu rakentamaan.

Uudistus ei kaatunut siihen, että aika loppuu. Eikä se kaatunut siihenkään, että toiset jarruttaa eiväkä ole samaa mieltä, vaikka pitäisi. Uudistus kaatui omaan mahdottomuuteensa – siihen, että se ei ollut valmis ja siihen, että se ei kykene vastaamaan niihin haasteisiin ja tavoitteisiin, joiden vuoksi työtä on viimeiset 15 vuotta tehty ja joihin alun alkaen pyrittiin.

Uudistukseen on valmistauduttu. Maakunnissa on tehty valtavasti hyvää työtä, käytetty aikaa ja rahaa, oikeasti mietitty, miten uudistus toteutetaan sitten, kun eduskunnassa saadaan lait säädettyä. Sote-palveluissa on eletty vuosikaudet epätietoisuudessa, mutta valmistautuamista on yritetty tehdä – vaikkei ole tarkalleen tidetty, miten ja mihin valmistautua. Kunnissa on suunniteltu taloutta, ja pidetty selvänä, että sote-palveut, kasvupalvelut, pelastustoimi jne. siirtyvät maakuntien hoidettaviksi. Ajankohtaa on toki suunnitelmissa siirrelty sitä mukaa, kun pääkallopaikalla aikataulut ovat paukkuneet. Siinä uskossa on kuitenkin eletty, että valtava siivu kunnan toiminnasta ja sen myötä myös taloudesta siirtyy pian muiden harteille. Moni kunta on tehnyt ulkoistuksia, kiinteistökauppoja ja muita uudelleenjärjestelyjä, koska sote tulee…Minä olen pitänyt päivänselvänä sitä, että tällaisena megalomaanisena pakettina sote- ja maakuntauudisus ei tule tapahtumaan. Olen vuosia kantanut huolta siitä, että suunnitelmissa olleella mallilla uudistukselle alun alkaen asetetut tavoitteet – sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio, tasavertainen palvelujen saatavuus, toimivat palvelu- ja hoitoketjut, nopeampi hoitoonpääsy, miljardiluokan säästöt – eivät voi toteutua. Tämän olen myös ääneen sanonut kaikkialla, missä aihe on ollut esillä. Olen kerta toisensa jälkeen esittänyt, että varautua pitää myös siihen mahdollisuuteen, että uudistus ei tällä mallilla ja tässä aikataulussa toteudukaan. Moni on ollut samaa mieltä – myös ihan vaikutusvaltaisella tasolla. Useimmat ovat pitäneet epäilijänä, pessimistinä ja pahan ilman lintunakin. Voisin käsiä taputtaen huutaa, että mitä minä sanoin, mutta en huuda. En ole vähääkään vahingoniloinen.

Se, että sote-palvelujen järjestämisen ja tuottamisen malli pitää uudistaa, on edelleen tosi. Ne haasteet, joiden takia uudistaminen on nähty välttämättömäksi, eivät ole kadonneet mihinkään. Suomeen pitää kyetä luomaan järjestelmä, jossa potilaat ja asiakkaat saavat tarpeenmukaiset ja oikea-aikaiset palvelut, jossa eheät ja jouhevat palveluketjut ja -prosessit, jossa kyetään kustannustehokkaasti pitämään yllä hyvä palvelujen laatu ja saatavuus, ja jossa kansalainen löytää tarvitsemansa palvelut ja etuudet helposti ja silloin kun niille on tarve. Tarvitaan sosiaali- ja terveys (ja työllistämis-) palvelujen integraatio. Tarvitaan uudistus, jossa kallis, raskas ja kömpelö hallinto ja rahoitus yksinkertaistetaan ja järkiperäistetään. Sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetään kaksi kolmannesta julkisyhteisöjen menoita. Tämä koko hyvinvointiyhteiskunnan keskeisin tekijä tulee kyetä remontoimaan niin, että meillä on varaa pitää sitä yllä myös tulevina vuosikymmeninä. Meillä on ollut ja yhä on maailman paras sosiaali- ja terveydenhuolto. Kukaan ei halua, että jonakin päivänä sitä on pakko alkaa ajaa alas, kun raha loppuu.

Kun uutinen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun lopettamisesta ja hallituksen kaatumisesta tuli julki, levisi eduskunnasta hetkessä myös kuvia naurussa suin ylävitosia heittelevistä oppositiojohtajista. Voi olla, että kivalta tuntuu. Voi olla, että näin vaalien alla iloitaan siitä, että naapuri epäonnistui. Voi olla, että tämä hässäkkä tekee hyvää jonkun kannatukselle ja syö jonkun toisen kannatusta. Oppositiosta käsin on huudeltu helppoja ratkisuja isoon ja vaikeaan ongelmaan. Kuitenkin: sote-palvelujen rakenneuudistusta on ollut vuorollaan yrittämässä kaikki puolueet, ja kaikki yritykset ovat kerta toisensa jälkeen karahtaneet kiville. Tämän savotan suhteen kenenkään pesä ei ole puhdas. Tulevissa eduskuntavaaleissa puolueiden väliset voimasuhteet saattavat muuttua. Tulevan hallituksen pöydällä on tasan samat haasteet kuin edellistenkin. Uudistus on saatava aikaiseksi. Julkisen talouden tasapainottamisen tarve on edelleen olemassa. Aika näyttää, millaisella hallituksella seuraavaa yritystä lähdetään sorvaamaan – ja aika tulee näyttämään myös sen, että ihan niin simppeleistä patenttiratkaisuista homma ei synny, kuin mitä kentän laidalta aidan takaa huudellen on annettu ymmärtää.

Kirjoitin kaksi vuotta siitä, että sote-soppa saattaa palaa pohjaan – ja pohjaanhan se nyt sitten paloi. Nyt pitää muistaa, että vaikka näin kävi, soppaa tarvitaan yhä. Perhe on nälkäinen ja keiton hämmentämistä pitää jatkaa – osin uusin ainesosin. Tuolloin kaksi vuotta sitten lopetin tekstini seuraavin sanoin:

Sitä minä vaan, että…
… jos nyt järjellä yrittää ajatella, luulisi, että historiallisen suuren uudistuksen valmistelu ja suunnittelu olisi fiksua hoitaa huolella ja hosumatta. Jokainen kotikokki tietää, että jos oikeasti hyvä kastike syntyy ajan kanssa ja rauhassa kypsytellen. Kenelläkään ei ole – eikä voikaan olla – kokemusta siitä, miten temppu tehdään. Asiantuntemusta ja osaamista sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa tässä maassa on, ja viimeistään nyt kaikki asiantuntemus ja osaaminen pitää ottaa tehokäyttöön.

Tämä ajatus sopii lopetukseksi tänäänkin. Tarvitaan yhteistä näkemystä siitä, mihin pyritään sekä kovaa toimivan mallin rakentamiseksi. Sote-uudistus tarvitaan. Kansalaiset tarvitsevat palvelunsa tulevaisuudessakin – ja yhdessä pitää löytää keinot siihen, että yhteiskunta kykenee nuo palvelut jatkossakin järjestämään. Työ ei lopu. Se ei myöskään ala taas kerran alusta. Toivottavasti työ jatkuu siten, että kootaan valmistelutyössä löydetyt parhaat mallit, rakenteet ja käytännöt ja sorvataan niistä yhteisymmärryksessä realistinen, toteuttamiskelpoinen ja alkuperäisiin tavoitteisiin tähtäävä kokonaisuus.

Kuntavaikuttamista vol. 1

Kevään kuntavaaleista on vierähtänyt jo puoli vuotta. Olin ehdolla ja tulin valituksi pienen kotikuntani kunnanvaltuustoon ja sen jälkeen myös tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajaksi.

Politiikka on monen mielestä kähmintää, likaista peliä, oman edun tavoittelua ja jonninjoutavaa vatulointia. Siinä keskeistä roolia näyttelevät poliittiset puolueet, joita ei oikein erota toisistaan, ja jotka kaikki lupaavat paljon, mutta pettävät lupauksensa kerta toisensa jälkeen. Voin olla sinisilmäinen ja naiivi, mutta minä näen asian vähän toisin. Yhteiskunnassa on valtava määrä yhteisiä asioita, joita pitää hoitaa, joista pitää tehdä päätöksiä ja joita pitää viedä oikeaan suuntaan. Vaikka siitä, mikä tuo mikä tuo oikea suunta on ja millaisin keinoin laivaa käännellään, ollaan montaa mieltä, on politiikka minun mielestäni yhteisistä asioista huolehtimista. Huolehtimista niin, että isossa kuvassa nähdään vaikutukset yhteisöihin, yhteiskuntaan, julkiseen talouteen sekä elämisen, asumisen, työnteon ja toimimisen edellytyksiin ja olosuhteisiin yleensä – ja toisaalta niin, ettei yksikään yksilö – pieni ihminen – jää huomiotta ja putoa yhteisiltä rattailta.

Politiikka näkyy päivittäin televisiossa, sosiaalisessa mediassa ja muussa tiedon valtavirrassa. Yleinen mielikuva on, että se on sitä touhua, missä ministerit höpisevät omiaan ja kansanedustajat puhuvat seisaallaan tyhjässä salissa. Sen arvellaan olevan sitä, että ne tekevät siellä jossain päätöksiä, jotka useimmiten ovat vääriä, epäoikeudenmukaisia ja jopa hölmöjä. Nämä mediassa näkyvät valtakunnan politiikan, EU-politiikan ja kansainvälisen politiikan näyteikkunat ovat kuitenkin vain se ulkokuori, mikä mediaa kiinnostaa ja minkä se meille välittää. Ei ole tässäkään asiassa ”koira karvoihin katsominen”.

Ei ihan kaikki, mitä ne siellä Arkadianmäellä päättää, mene vikaan. Kyllä eduskunnassa ajoittain ihan fiksujakin puhutaan. Isoja ja haastavia asioita, kuten sote- ja maakuntauudistus ja julkisen talouden valtava alijäämä, on paljon. Kun valtion talous pyörii vuodesta toiseen miljarditolkulla miinuksella, on hyvät ja mukavat uutiset aika harvassa. Helposti tulee sellainen olo, että herrat siellä jossain kyykyttävät köyhää kansaa, eikä se tunnu kivalta. Kaukaa katsottuna saattaa näyttää siltäkin, että ne ihan tahallaan kiusaavat.

Niin – kaukaa… Tämä kaikki tuntuu kovin kaukaiselta. Se ei oikein tavallista ihmistä kosketa – saati kiinnosta. Mutta sitä politiikkaa, niitä asioita ja sellaisia päätöksiä, jotka ihan konkreettisesti vaikuttavat meidän arkeemme, tehdään usein varsin lähellä – omassa kunnassa. Kunta päättää paikallisista palveluista, opetuksesta, sivistyksestä, asuinympäristöstä, liikenneratkaisuista, liikuntapaikoista ja monesta muusta arkeen vaikuttavasta asiasta pitkälti ihan itse. Kunta myös tekee merkittäviä arvovalintoja päättäessään, mihin satsataan ja mistä mahdollisesti joudutaan tinkimään – toisin sanoen siitä, miten käytettävissä olevaa kakkua jaetaan.

Niin – kunta päättää ja kunta tekee… Kuntahan on se kunnantoimisto tai kaupungintalo ja kunnanhallitus ja valtuusto. Ne ”kyläpäälliköt”, jotka siellä keskenään sopivat asioista ja tekevät päätöksiä. Ja yleensä ne päätökset menevät pieleen – tai ainakin useimmiten.

Mutta kun ei sekään oikeasti ihan niin mene. Kunta on kuntalaisten oma juttu. Kunta muodostuu kunnassa asuvista ihmisistä ja sen alueella toimivista yrityksistä sekä siitä ympäristöstä, joka on vuosikymmenten tai -satojen kuluessa yhdessä rakennettu ja niistä palveluista, joita kunnan alueelle on saatu ja onnistutaan jatkossa saamaan. Totta on, että asioiden valmistelu ja niistä päättäminen voi isossa kaupungissa tuntua kaukaiselta. Voi olla, että yksittäisellä kuntalaisella ei aina ole hirveästi vaikutusvaltaa. Mutta toisenlaisiakin kuntia on.

Suomessa on 311 kuntaa. Niiden väkiluku on keskimäärin vajaat 18.000. Isoja kaupunkeja kunnista on vain murto-osa, vaikka niissä valtaosa suomalaista asuukin. Yhdeksässä Suomen kaupungissa asuu yli 100.000 asukasta, ja 99:ssä yli 10.000. Alle 10.000 asukkaan kuntia maassamme on siis 212, ja niitä tosi pieniä, joissa asukkaita on alle 5.000 löytyy 134 – siis reilusti yli kolmannes.

Vesanto on keskellä Suomea, Pohjois-Savon länsilaidalla sijaitseva pieni maaseutukunta. Vesannolla asui tilastojen mukaan tämän vuoden elokuun lopussa 2.114 ihmistä. Asukasluvulla mitattuna Vesanto on Suomen 261. suurin kunta. Vielä Vesantoakin pienempiä kuntia on siis 50. Kunnan pinta-ala on 569,8 neliökilometriä. Tilaa siis riittää, sillä sitä on jokaista vesantolaista kohti lähes 27 hehtaaria. Helsinkiläisillä muuten on maata sen verran vähän, että jos se jaettaisiin tasan, riittäisi jokaiselle stadilaiselle reilun 300 neliön kokoinen tontti. Joku fiksu alakoululainen on kiteyttänyt asian suurin piirtein näin: ”Kaupungissa on paljon ihmisiä ja siellä on ahdasta. Ihmiset ihmiset pinotaan päällekkäin asumaan kerrostaloissa, jotta tilaa jäisi teille ja leikkipuistoille”. Täällä maalla tällaista ongelmaa ei ole.

Vesannolla kunnanvaltuutettuja on 21 – yksi sataa vesantolaista kohti. Helsingin kaupunginvaltuustossa jäseniä on 85 – yksi 7.553 asukasta kohti. Kun Vesannon kaltaisessa pienessä maaseutukunnassa kaikki tuntevat kaikki, on aivan varmaa, että jokainen tuntee ainakin yhden kunnanvaltuutetun paremmin kuin hyvin. Olet varmaan kuullut puhuttavan lähidemokratiasta. Se tarkoittaa sitä, että suurten kaupunkikeskusten ohella myös reuna-alueille tulisi antaa vaikutus- ja päätösvaltaa. Vesanto on (ihan vähän karrikoiden) pelkkää reuna-aluetta ja täällä kuntatasolla tapahtuva yhteisten asioiden hoito ja päätöksenteko on lähidemokratiaa aina. Kun lähes jokainen vesantolainen tuntee lähes jokaisen kunnallispoliitikon ja ihan jokainen tuhtee jonkun kuntapäättäjistä hyvin, on jokaisella kuntalaisella ihan aito ja oikea mahdollisuus vaikuttaa.

Usein arvellaan, että kuntapäättäjät tekevät vääriä, huonoja tai tyhmiä päätöksiä. Kukaan ei kuitenkaan varmasti ole lähtenyt ehdolle kunnanvaltuustoon tai toimimaan muissa päättävissä elimissä siksi, että haluaisi tietoisesti viedä asioita huonoon tai entistä heikompaan suuntaan. Taatusti kaikki kuntalaiset – myös kunnallispoliitikot – haluavat omalle kotikunnalleen ja sen asukkaille hyvää. Kun arvellaan, etteivät ”ne” mistään tiedä eivätkä ymmärrä, on jokaisen kuntalaisen syytä katsoa peiliin. Eivät kuunnanvaltuustossa, kunnanhallituksessa tai lautakunnissa asioita miettivät ja niistä päättävät varmaankaan tiedä, mitä missäkin kahvipöydässä tuumaillaan. Mutta heille voi kertoa asioista, kysyä kysymyksiä ja nostaa esiin uusia näkökulmia. Tämä on varmasti monin verroin helpompaa pienessä kunnassa kuin suuressa kaupungissa.

Päättäjät joutuvat päätöksiä tehdessään ottamaan huomioon talouden realilteetit. Myös laillisuuden ja hyvän hallinnon vaatimuksia tulee noudattaa. Ei mielivaltaisesti voi toimia. Eivät asiat aina mene, niinkuin yksittäinen päättäjä haluaisi. Eikä jokaisen kaikkia toiveita aina voida täyttää. Kuntapäättäjien tulee perehtyä asioihin ja ottaa niistä selvää. Monessa kohtaa on kuitenkin olemassa tietoa ja osatekijöitä, joita ei osata huomioida. Joskus ymmärrys ei vaan riitä. Mutta pienessä kunnassa kuntalaisilla on oivallinen mahdollisuus olla mukana hommassa jakaen tietoaan, kertoen kokemuksistaan, näkemyksistään ja mielipiteistään ja nostaen esiin omia näkökulmiaan. Tyytymätön nurina ja kiroilu hämärissä nurkissa on useimmiten turhaa. Sen sijaan avoimella ja rehdillä keskustelulla – joskus kiivaalla väittelylläkin – monessa asiassa saattaa löytyä uusia hyvinkin merkittäviä seikkoja, jotka saattavat olla ratkaisevia silloin, kun päätöksiä sorvataan.

Sitä minä vaan, että…
… jos nyt järjellä yrittää ajatella, luulisi, että etenkin tämän kaltaisessa kunnassa olisi yhteistä tahtoa viedä yhteisiä asioita yhdessä fiksuun suuntaan. Luulisi, että jos joku asia mieltä painaa tai askarruttaa, sille tutulle päättävissä elimissä toimivalle naapurille, sukulaiselle tai kyläläiselle olisi helppo mennä juttelemaan. Varmaa on, että jos johonkin asiaan muutosta haluaa, se tapahtuu varmemmin siten, että aukaisee suunsa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kuin siten, että jupisee yksin omassa nurkassaan.

Äänestäisinkö sittenkin?

”En varmasti äänestä. Ikinä en oo äänestäny”.
No miksi?
”No ei siellä kellään mitään järkee oo. Sama jaarittelu ja touhu vaan jatkuu”.
No eikö sinne kannattais sitten äänestää uusia ihmisiä?
”Aina ovat päättäneet päin helvettiä. Ei siellä kukaan mistään ymmärrä. Ja jos joku ymmärtää, ei se niille siellä mitään mahda”.

Moni kokee vaaleissa äänestämisen kansalaisoikeudekseen – jotkut jopa velvollisuudekseen. Asian toisin näkeviäkin on paljon. Äänestysprosentti eduskuntavaaleissa on ollut edellisissä vaaleissa 70 prosentin ja kuntavaaleissa 60 prosentin paikkeilla. Tämä tarkoittaa sitä, että eduskuntavaaleissa kolme ja kuntavaaleissa neljä kymmenestä jättää äänioikeutensa käyttämättä.

Kun yhteiskunnallisista asioista keskustellaan kahvipöydissä ja baaritiskeillä, nousee jatkuvasti esiin se, että kansalaiset ovat tyytymättömiä politiikkaan, poliitikkoihin, puolueisiin ja ylipäätään vallitsevaan asiain tilaan päätöksenteossa. Vaalien alla käytävää keskustelua kyllä seurataan. Vaalilupaukset muistetaan, samoin kuin se, että niitä ei sitten vaalien jälkeen pidetty. Kuitenkin useimmat niistä, jotka äänestävät, äänestävät kerta toisensa jälkeen samaa puoluetta tai samaa tuttua naamaa. Ja ne, jotka eivät ole äänestäneet, eivät edelleenkään äänestä. Ollaan tyytymättömiä ja halutaan muutosta, mutta silloin, kun asioihin voitaisiin vaikuttaa, toimitaan, kuten ennenkin – tai ollaan toimimatta.

Kaikilla täysi-ikäisillä suomalaisilla on oikeus äänestää vaaleissa. Siis oikeus – ei velvollisuus. Maassamme ihmisillä on vapaus valita, mitä puoluetta tai ketä henkilöä äänestää. Samoin meillä on vapaus jättää äänestämättä. Äänioikeuden käyttäminen ei ole pakollista.

Minulla on sellainen tunne, että yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat kansalaisia laajasti. Hallituksen politiikasta, sote-uudistuksesta ja hävittäjähankinnoista puhutaan. Samoin tuulivoima, koulujen sisäilmaongelmat, päivähoito, teiden kunto, kirjaston palvelut, liikuntapaikkojen hoito ja ravitsemusliikkeiden aukioloajat herättävät suuria tunteita. Kunnan ja valtion rahankäyttöä päivitellään ja vanhusten hoivasta kannetaan huolta. Kyllä nämä asiat ovat tavalla tai toisella lähellä meitä kaikkia. Ja monen mielestä moni asia on suomeksi sanottuna päin helvettiä. Tästäkin huolimatta vaalien aikaan toimitaan – tai ollaan toimimatta – kuten aina ennenkin.

Itsekin olen aina ollut kiinnostunut monista yhteiskunnan ilmiöistä ja kansalaisia koskevista asioista. Olen myös aktiivisesti asioista keskustellut ja ottanut kantaa. Monia älyttömyyksiä olen moittinut ja monen asian kohdalla arvellut tietäväni, miten pitäisi menetellä. Näiden nyt meneillään olevien kuntavaalien alla aloin entistä vakavammin miettiä, että kentän laidalla huutelu aitaan nojaillen ei riitä. Ajattelin, että kun kerran vaihtopenkiltä olen neuvoja heitellyt ja tuomaripeliä arvostellut, nyt on aika pukea pelipaita päälle, ja olla käytettävissä – joko maalintekijän tai pakin roolissa – jos äänestäjät niin tuumaavat.

Pienessä kotikunnassani Vesannolla viime vaaleissa 21 valtuustopaikasta 15 sai Keskusta. Pienessä maaseutupitäjässä Keskustalla on vahvat perinteet ja vahva asema. Hyvä niin. Ei perinteissä mitään vikaa ole eikä paikallisissa keskustalaisissa kuntapäättäjissäkään. Kuitenkin näen, että demokratian kannalta on hyvä, että vaihtoehtoja on tarjolla. Pienen kunnan asioita pisäisi voida hoitaa puoluekannoista riippumatta hyvässä yhteistyössä. Tärkeää olisi kuitenkin se, että kun asioita valmistellaan ja keskusteluja käytään, esiin nousisi monipuolisia näkemyksiä ja mielipiteitä eri näkökulmista. Kun yhdellä ryhmittymällä on kuntapolitiikassa yli 2/3 enemmistö, on vaarana, että vähemmistössä olevien näkemykset jäävät huomiotta. Jos vielä suurimman ryhmän sisällä ohjaksia vetelee muutama vahva persoona, saattaa joissakin asioissa olla sanelupolitiikka aika lähellä. En väitä, että meillä Vesannolla näin olisi, mutta nykytilanne saattaa tämän mahdollistaa. Kunnan päätöksentekijöiden joukkoon tarvitaan erilaisia näkemyksiä ja asioiden puntarointia erilaisten kuntalaisten näkökulmasta. Ennen muuta tarvitaan ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita asioista sekä valmiita kuuntelemaan, ottamaan asioista selvää ja laittamaan itsensä likoon.

Varmasti meillä Keskusta säilyttää vahvan asemansa näidenkin vaalien jälkeen. Ihan hyvä olisi, jos muiden puolueiden listoilta tulisi valituksi sen verran moni, että puntit edes jossain määrin tasoittuisivat. Hienoa on se, että kuntavaaliehdokkaita Vesannolla on sentään kuudesta eri puolueesta yhteensä neljäkymmentä. Hyviä ehdokkaita ja valinnan varaa siis löytyy.

Vesannolla – kuten monessa muussakin pienessä maaseutukunnassa – äänestysaktiivisuus ennakkoäänestyksen aikana on valtakunnallisesti vertaillen parasta a-luokkaa. Nyt, kun ennakkoäänestys on taputeltu, jo neljä kymmenestä äänioikeutetusta on äänensä antanut. Tämä tarkoittaa aiempien vaalien äänestyskäyttäytymisen mukaan sitä, että niistä, jotka aikovat äänensä antaa, kaksi kolmesta on homman jo hoitanut. Minä toivon, että varsinaisena vaalipäivänä äänestyspaikalla käy kuhina ja äänestysprosentti Vesannolla nousee ennätyskorkealle. Pienessä kunnassa jokaisella äänellä on aidsti merkitystä.

Sitä minä vaan, että…
… jos nyt järjellä yrittää ajatella, luulisi, että pienen kunnan pienessä porukassa olisi kiinnostusta yhteisiä asioita kohtaan. Luulisi, että kun ”kaikki tuntee kaikki”, sillä, keitä yhteisiä asioita junailemaan valitaan, olisi merkitystä. En minä ole mikään kenellekään sanomaan, mitä puoluetta tai ketä ehdokasta pitäisi äänestää. Mutta äänestämään minä silti kaikkia kehotan. Äänestäminen kannattaa, sillä ”nukkuvien puolueella” ei Vesannolla(kaan) näissä(kään) vaaleissa ole yhtään ehdokasta.

Minä aion äänestää – itseäni! Sen verran uskon siihen, että minulla on kotikuntani päätöksentekoon ja asioiden hoitoon annettavaa. Muuten en olisi ehdolla.

Palaako sote-soppa pohjaan?

Meneillään olevien kuntavaalien yhteydessä on puhuttu siitä, kuinka sote- ja maakuntauudistus muuttaa kuntien ja kuntapäätäjien roolia. On vallinnut suorastaan liikuttava yksimielisyys siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen siirtyy kaikkinensa maakuntien kontolle vuoden 2019 alussa. Kuitenkin on syytä muistaa, että uudistusta koskeva lakipaketti on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Sitä ei vielä ole lyöty lukkoon. Kaikki puolueet ovat kuntavaalikampanjoissaan toitottaneet sitä, mitä tärkeitä asioita kunnan päätettäväksi ja hoidettavaksi jää sote-uudistuksen toteuduttua. Suunniteltuun muutokseen on kuitenkin aikaa lähes puolet vaalikaudesta, eikä tämä keikaus tapahdu itsestään kertaheitolla. Juuri nyt näyttää siltä, että asia on kaikkea muuta kuin taputeltu.

Jatkossa kunnan keskeisimmät tehtävät liittyvät varhaiskasvatukseen ja opetukseen, kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, liikunta-, kulttuuri- ja sivistyspalveluihin, kaavoitukseen ja asuinympäristöön sekä elinvoiman ja yrittäjyyden kehittämiseen. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, joiden parissa askaretta taatusti riittää. Päättäjiltä vaaditaan kuitenkin edelleen myös sote-osaamista – ymmärrystä sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuudesta sekä niiden järjestämisestä ja tuottamisesta.

Sanottakoon, että minä toivon sydämestäni, että sote-uudistus saataisiin vihdoin toteutettua. Asiaa on vatuloitu vuodesta toiseen ihan liian kauan. Ensin yhdistettiin kiireellä kuntia, että palvelujen tuottamiseen saataisiin leveämpiä harteita. Sitten alettiin tuumia, että palvelut pitää järjestää kuntaa suuremman organisaation toimesta. Monet asiantuntijat pitivät 5-6 sote-alueen mallia toimivuuden ja kustannustehokkuuden kannalta parhaana. Lopulta kuitenkin päädyttiin siihen, että sote-hommat hoituvat jatkossa vahvojen maakuntien toimesta. Tätä kuviota nyt sitten koitetaan kokoon kursia valinnanvapauksineen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatioineen.

Sote-uudistuksesta ja valinnanvapauden toteuttamisesta hallitus on kerännyt ja saanut läjäpäin lausuntoja monen tason toimijoilta. Vähän ennen helmikuun puoliväliä valtioneuvoston kansliassa toimiva riippumaton ja itsenäinen laisäädännön arviointineuvosto arvioi lausunnossaan, että sote-uudistuksen vaikutusten arviointi on vaikeaa, kun kaikesta asiaan liittyvästä ei vielä ole harmainta hajuakaan. Neuvosto kehoitti hallitusta vielä pohtimaan uudistuksen vaikutuksia yhdenvertaisuuteen, palvelujen laatuun ja saatavuuteen sekä kansalaisten hyvinvointiin. Esitetyn rahoitusmallin (valtion täysi rahoitus) riskejä ja mahdollista menojen kasvua ei ole pohdittu. Myöskään uudistuksen siirtymävaiheen kustannuksia ja uudistuksella saatavia säästöjä ei ole riittävästi kyetty esittämään. Vaihtoehtoisia malleja uudistuksen tavoitteisiin pääsemiseksi ei myöskään ole pohdittu, ei riittävässä määrin myöskään vaikutusten jälkiseurantaa. Aiottuun valinnanvapausmallin suhdetta perustuslakiin on pohdittu valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin yhteydessä. Esityksen hyväksyttävyyden on sanottu edellyttävän sitä, että lainsäädäntö turvaa yhdenvertaisella tavalla kaikille oikeuden riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä mahdollisuuden olla väestön hyvinvointia ja terveyttä edistävien toimenpiteiden piirissä. Tosiasialliset vaikutukset yhdenvertaisuuteen valtakunnallisesti ja eri väestöryhmien kesken ovat vielä arvailujen varassa.

Sote-uudistukseen liittyy vielä valtavasti avoimia kysymyksiä ennen muuta liittyen rahoitukseen, valinnanvapauden toteutukseen ja yhtiöittäiseen liittyen. Ei ole vielä olemassa selkeää tietoa siitä, miten nyt julkisella sektorilla perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon tehtävissä työskentelevää osaavaa henkilöstöä tullaan kohtelemaan. Palveluja tarvitsevat ihmisethän eivät mihinkään häviä – eivätkä myöskään työpaikat. Miltä osin tullaan soveltamaan liikkeenluovutuksen periaatteita ja turvaamaan henkilöstön asema vanhoina työntekijöinä? Turvataanko työsuhteiden säilyminen – ja jos turvataan, kuinka pitkäksi aikaa? Hämärän peitossa on myös se, kuinka kuntien nyt omistamille kiinteistöille käy. Rakennukset palelujen tuottamiseen tarvitaan jatkossakin, mutta lunastavatko maakunnat ne itselleen noin vain? Monesti kiinteistöjä on remontoitu ja remontteja on rahoitettu velkarahalla. Jäävätkö velat kunnille jos kiinteää omaisuutta ”sosialisoidaan” maakunnille? Ei kai sentään…

Yksi keskeinen sote-uudistuksen tarkoitus on sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinnollinen yhdistäminen. Terveyspalvelujen järjestämisestä puhutaan paljon, mutta sosiaalihuollon ja sosiaalipalvelujen osuus uudistuksessa ja sen valmistelussa näyttää jääneen sivuosaan. Tämä puoli kokonaisuudesta on kuitenkin hyvin merkittävä. Kattaahan sosiaalihuolto mm. lastensuojelun, perhetyön, kehitysvammaisten erityishuollon (asuminen, päivätoiminta jne.), ikääntyneiden palveluasumisen ja monta muuta osa-aluetta. Kunnissa tämä kokonaisuus on juuri se näkyvin ja eniten resursseja vaativa pala sote-kakkua – siis huomattavasti suurempi kuin varsinaiset terveyspalvelut. Tuntuu käsittämättömältä, että uudistuksesta puhuttaessa sosiaalihuollon osuus tuntuu unohtuneen lähes täysin.

Valinnanvapausmallin ja koko sote-uudistuksen toteuttamisaikataulua on kritisoitu voimakkaasti. Lakipaketti on ollut kunnissa, kuntayhtymissä, maakunnissa ja monilla muilla toimijoilla lausuntokierroksella. Hyvähän lausuntoja olisi antaa, jos tarkalleen tiedettäisiin, mistä lopulta on kyse. Mutta kun ei edelleenkään monilta osin tiedetä. Viimeeksi eilen (6.4.2017) Ylen verkkosivuilla uutisoitiin Tampereen yliopiston hallintotieteen professori Jari Stenvallin epäilyksistä. Hallitus lupasi valinnanvapuslakiin puolen vuoden jouston vuodenvaihteen 2019 molemmin puolin. Stenvallin mukaan tämä ei ongelmia poista. Uudistuksen toteutukseen tarvitaan joustoja ja siirtymäaikoja. Viittä erilaista mallia valinnanvapauden toteuttamiseksi on alettu kokeilla tänä talvena. Ripeimmin käynnistyneistä kokeiluista on nyt siis parin kuukauden kokemus. Voi olla, että vähän pidemmän ajan kokemuksia tarvittaisiin, jotta oikeanlaisia päätöksiä osattaisiin tehdä.

Kaiken kaikkiaan sote-soppaa koitetaan nyt keittää liian kovalla tulella. Kun kiireessä tehdään, saattaa keitos palaa pohjaan. Hosumalla harvoin tulee hyvää jälkeä. Oma villi veikkaukseni on, että hankkeen mahdottomuus lopulta tunnustetaan, ja aikatauluja venytetään merkittävällä tavalla. Vaikka kaikki menisi hallituksen suunnitelmien mukaan, sote-osaamista ja -ymmärrystä tarvitaan kuntien päätöksenteossa vielä kaksi vuotta – siis puolet vaalikaudesta. Saattaa olla, että kunnissa pohditaan sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyviä asioita vielä kauan vuoden 2019 ensimmäisen päivän jälkeenkin. Kävi niin tai näin, uudistukseen tulee kunnissa osata ja kyetä valmistautumaan huolella ja ripeään tahtiin. Isot yksityiset toimijat ovat aloittamisen muuttuvaan toimintaympäristöön ja markkinatilanteeseen kauan sitten. Näin pitääkin toimia. Monin paikoin voi käydä niin, että tässä myllerryksessä moni nykyinen kunnallinen toimija jää jalkoihin.