Nyt se sitten tapahtui. Sote- ja maakuntauudistus kaatui. Voisin sanoa, että mitä minä sanoin, mutta en sano. Olen oikeasti murheellinen siitä, että uudistusta ei ole onnistuttu rakentamaan.
Uudistus ei kaatunut siihen, että aika loppuu. Eikä se kaatunut siihenkään, että toiset jarruttaa eiväkä ole samaa mieltä, vaikka pitäisi. Uudistus kaatui omaan mahdottomuuteensa – siihen, että se ei ollut valmis ja siihen, että se ei kykene vastaamaan niihin haasteisiin ja tavoitteisiin, joiden vuoksi työtä on viimeiset 15 vuotta tehty ja joihin alun alkaen pyrittiin.
Uudistukseen on valmistauduttu. Maakunnissa on tehty valtavasti hyvää työtä, käytetty aikaa ja rahaa, oikeasti mietitty, miten uudistus toteutetaan sitten, kun eduskunnassa saadaan lait säädettyä. Sote-palveluissa on eletty vuosikaudet epätietoisuudessa, mutta valmistautuamista on yritetty tehdä – vaikkei ole tarkalleen tidetty, miten ja mihin valmistautua. Kunnissa on suunniteltu taloutta, ja pidetty selvänä, että sote-palveut, kasvupalvelut, pelastustoimi jne. siirtyvät maakuntien hoidettaviksi. Ajankohtaa on toki suunnitelmissa siirrelty sitä mukaa, kun pääkallopaikalla aikataulut ovat paukkuneet. Siinä uskossa on kuitenkin eletty, että valtava siivu kunnan toiminnasta ja sen myötä myös taloudesta siirtyy pian muiden harteille. Moni kunta on tehnyt ulkoistuksia, kiinteistökauppoja ja muita uudelleenjärjestelyjä, koska sote tulee…Minä olen pitänyt päivänselvänä sitä, että tällaisena megalomaanisena pakettina sote- ja maakuntauudisus ei tule tapahtumaan. Olen vuosia kantanut huolta siitä, että suunnitelmissa olleella mallilla uudistukselle alun alkaen asetetut tavoitteet – sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio, tasavertainen palvelujen saatavuus, toimivat palvelu- ja hoitoketjut, nopeampi hoitoonpääsy, miljardiluokan säästöt – eivät voi toteutua. Tämän olen myös ääneen sanonut kaikkialla, missä aihe on ollut esillä. Olen kerta toisensa jälkeen esittänyt, että varautua pitää myös siihen mahdollisuuteen, että uudistus ei tällä mallilla ja tässä aikataulussa toteudukaan. Moni on ollut samaa mieltä – myös ihan vaikutusvaltaisella tasolla. Useimmat ovat pitäneet epäilijänä, pessimistinä ja pahan ilman lintunakin. Voisin käsiä taputtaen huutaa, että mitä minä sanoin, mutta en huuda. En ole vähääkään vahingoniloinen.
Se, että sote-palvelujen järjestämisen ja tuottamisen malli pitää uudistaa, on edelleen tosi. Ne haasteet, joiden takia uudistaminen on nähty välttämättömäksi, eivät ole kadonneet mihinkään. Suomeen pitää kyetä luomaan järjestelmä, jossa potilaat ja asiakkaat saavat tarpeenmukaiset ja oikea-aikaiset palvelut, jossa eheät ja jouhevat palveluketjut ja -prosessit, jossa kyetään kustannustehokkaasti pitämään yllä hyvä palvelujen laatu ja saatavuus, ja jossa kansalainen löytää tarvitsemansa palvelut ja etuudet helposti ja silloin kun niille on tarve. Tarvitaan sosiaali- ja terveys (ja työllistämis-) palvelujen integraatio. Tarvitaan uudistus, jossa kallis, raskas ja kömpelö hallinto ja rahoitus yksinkertaistetaan ja järkiperäistetään. Sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetään kaksi kolmannesta julkisyhteisöjen menoita. Tämä koko hyvinvointiyhteiskunnan keskeisin tekijä tulee kyetä remontoimaan niin, että meillä on varaa pitää sitä yllä myös tulevina vuosikymmeninä. Meillä on ollut ja yhä on maailman paras sosiaali- ja terveydenhuolto. Kukaan ei halua, että jonakin päivänä sitä on pakko alkaa ajaa alas, kun raha loppuu.
Kun uutinen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun lopettamisesta ja hallituksen kaatumisesta tuli julki, levisi eduskunnasta hetkessä myös kuvia naurussa suin ylävitosia heittelevistä oppositiojohtajista. Voi olla, että kivalta tuntuu. Voi olla, että näin vaalien alla iloitaan siitä, että naapuri epäonnistui. Voi olla, että tämä hässäkkä tekee hyvää jonkun kannatukselle ja syö jonkun toisen kannatusta. Oppositiosta käsin on huudeltu helppoja ratkisuja isoon ja vaikeaan ongelmaan. Kuitenkin: sote-palvelujen rakenneuudistusta on ollut vuorollaan yrittämässä kaikki puolueet, ja kaikki yritykset ovat kerta toisensa jälkeen karahtaneet kiville. Tämän savotan suhteen kenenkään pesä ei ole puhdas. Tulevissa eduskuntavaaleissa puolueiden väliset voimasuhteet saattavat muuttua. Tulevan hallituksen pöydällä on tasan samat haasteet kuin edellistenkin. Uudistus on saatava aikaiseksi. Julkisen talouden tasapainottamisen tarve on edelleen olemassa. Aika näyttää, millaisella hallituksella seuraavaa yritystä lähdetään sorvaamaan – ja aika tulee näyttämään myös sen, että ihan niin simppeleistä patenttiratkaisuista homma ei synny, kuin mitä kentän laidalta aidan takaa huudellen on annettu ymmärtää.
Kirjoitin kaksi vuotta siitä, että sote-soppa saattaa palaa pohjaan – ja pohjaanhan se nyt sitten paloi. Nyt pitää muistaa, että vaikka näin kävi, soppaa tarvitaan yhä. Perhe on nälkäinen ja keiton hämmentämistä pitää jatkaa – osin uusin ainesosin. Tuolloin kaksi vuotta sitten lopetin tekstini seuraavin sanoin:
Sitä minä vaan, että…
… jos nyt järjellä yrittää ajatella, luulisi, että historiallisen suuren uudistuksen valmistelu ja suunnittelu olisi fiksua hoitaa huolella ja hosumatta. Jokainen kotikokki tietää, että jos oikeasti hyvä kastike syntyy ajan kanssa ja rauhassa kypsytellen. Kenelläkään ei ole – eikä voikaan olla – kokemusta siitä, miten temppu tehdään. Asiantuntemusta ja osaamista sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa tässä maassa on, ja viimeistään nyt kaikki asiantuntemus ja osaaminen pitää ottaa tehokäyttöön.
Tämä ajatus sopii lopetukseksi tänäänkin. Tarvitaan yhteistä näkemystä siitä, mihin pyritään sekä kovaa toimivan mallin rakentamiseksi. Sote-uudistus tarvitaan. Kansalaiset tarvitsevat palvelunsa tulevaisuudessakin – ja yhdessä pitää löytää keinot siihen, että yhteiskunta kykenee nuo palvelut jatkossakin järjestämään. Työ ei lopu. Se ei myöskään ala taas kerran alusta. Toivottavasti työ jatkuu siten, että kootaan valmistelutyössä löydetyt parhaat mallit, rakenteet ja käytännöt ja sorvataan niistä yhteisymmärryksessä realistinen, toteuttamiskelpoinen ja alkuperäisiin tavoitteisiin tähtäävä kokonaisuus.