Avainsana: TE-palvelut

Aktiivimallia arvellessa

Yksi alkuvuoden näkyvimmistä puheenaiheista niin kotimaan politiikassa, tiedotusvälineissä kuin kahvipöytäkeskusteluissakin on ollut työttömyysturvan aktiivimalli. Vuoden alusta voimaan tullut uudistus on herättänyt enimmäkseen hämmennystä, kiukkua ja kiroilua. Joidenkin mielestä jo keskustelussa käytetty aktiivimalli-termi itsessään on halventava, eriarvoistava ja leimaava. Kun työttömien aktivoimiseksi täytyy käyttää ”voimakeinoja”, syntyy helposti mielikuva siitä, että työttömät ovat luonnostaan passiivisia siipeilijöitä.

Toki positiivisiakin viestejä on kuultu. Joillekin aktiivimalli on antanut sysäyksen lähteä liikkeelle. Jotkut ovat terästäytyneet ja ihan oikeasti työllistyneetkin. Varsin monen kohdalla ainakaan alkurytäkässä ei kuitenkaan juuri ole uutta kerrottavaa.

Aktiivimallissahan on kyse siitä, että vuoden alussa voimaan tulleen lain mukaan työttömien osoittama aktiivisuus vaikuttaa työttömyysetuuden suuruuteen, ja tätä aktiivisuutta tarkastellaan noin kolmen kuukauden jaksoissa (65 työttömyysetuuden maksupäivää). Lain tarkoittama aktiivisuuden osoittaminen onnistuu joko olemalla palkkatyössä (TES:n mukaisella palkalla) vähintään 18 tuntia, tienaamalla yritystoiminnassa vähintään reilut 240 euroa tai osallistumalla viitenä päivänä työllistyistä edistäviin palveluihin. Työllistämistä edistävistä palveluista tulee sopia TE-toimiston kanssa. Myös työllistymistä edistäviin palveluihin rinnastettava muu työvoimaviranomaisen järjestämä työllistymisedellytyksiä parantava palvelu tai toiminta sekä muu työpaikalla tai työllistymiseen liittyen toteutettava rekrytointia tukeva toiminta voidaan lukea lain tarkoittamaksi aktiivisuudeksi. Mikäli työtön ei täytä aktiivisuuden vaatimusta, työttömyysetuus heikkenee 4,65 prosenttia seuraavan n. kolmen kuukauden jakson ajaksi.

EPÄKOHDISTA KANTELUITA

Yle uutisoi maaliskuun puolivälissä, että aktiiivimallista on tehty kuusitoista kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle ja yhdeksän oikeuskanslerinvirastoon. Kanteluissa lakia arvostellaan epäoikeudenmukaiseksi ja sen arvioidaan loukkaavan yhdenvertaisuutta. Myös TE-toimistojen palvelujen riittämättömyys on noussut esiin. Kanteluissa puututtiin myös siihen, että viranomaiset saivat ohjeistuksen lain soveltamisesta vasta helmikuussa, vaikka laki tuli voimaan vuoden alusta. Tästä asiasta eduskunnan oikeusasiamies on jättänyt selvityspyynnön sosiaali- ja terveysministeriöön, työ- ja elinkeinoministeriöön ja Kelaan. Epäoikeudenmukaisena on nähty se, että työtön itse voi vaikuttaa työttömyysturvansa tasoon silloin, kun työpaikkoja tai palveluita on saatavilla. Työtä ei kaikkialla ole tarjolla ja TE-toimistojen järjestämien palvelujen tarjonta vaihtelee. Syrjäseuduilla työmahdollisuudet ovat usein rajallisemmat kuin suurissa kaupungeissa, eikä työnhakuvalmennuksiakaan ole joka torin laidalla tarjolla. Varmasti moni miettii, lähteäkö muutaman päivän kurssille 100 km matkan päähän vai kärsiäkö nahoissaan vajaan viiden prosentin leikkaus päivärahaan. Kuntien, kolmannen sektorin tai vaikkapa ammattiliittojen järjestämiä koulutuksia ja työllistymistä tukevaa toimintaa ei lasketa lain tarkoittamaksi aktiivisuutta osoittavaksi toiminnaksi. Myöskään omatoiminen työnhaku – vaikka sitä tekisi yötä päivää seitsemänä päivänä viikossa – ei ole lain tarkoittamaa aktiivisuutta. Vaikka työtön olisi itse aktiivinen työnhaussan ja pyrkimyksissään työllistyä tai parantaa työllistymismahdollisuuksiaan, aktiivisuuden osoittamisen ehdot – siis ne lainsäätäjän tarkoittamat – eivät välttämättä täyty ja päivärahaa leikataan. Ihan syystä moni pitää tätä epäoikeudenmukaisena.

Laki astui voimaan vuoden vaihteessa, mutta ohjeistus sen soveltamisesta saatiin Sosiaali- ja terveysministeriöstä vasta helmikuussa. Edelleen on osin epäselvää, mitkä kaikki työllistymistä edistävät palvelut kelpaavat aktiivisuuden osoittamiseen ja mitkä eivät. Kun ohjeet lain soveltamisesta saatiin myöhään, ja kun viranomaisiltakin saatu tieto on ollut kirjavaa, on kohtuutonta odottaa, että jokainen työtön olisi ollut ajoissa hereillä ja selvillä yksityiskohdista.

Viime vuoden keväällä käydyllä lausuntokierroksella lakiesitys aktiivimallista sai osakseen arvostelua monelta taholta niin työnantaja- kuin työntekijäleiristäkin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli myös kriittinen ja edellytti, että mikäli henkilö tekee kaiken sen, mitä voidaan kohtuudella odottaa, hänen etuuksiaan ei tule leikata. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuma siitä, että uudistuksen vaikutuksia on seurattava ja tarvittaessa tehtävä korjauksia, kirjattiin lakiesitykseen.

TILASTOTIETOJEN VALOSSA

Ensimmäiset tilastotiedot Kelan maksamia etuuksia (peruspäiväraha, työmarkkinatuki) saavien osalta on julkaistu. Kelan etuuksien saajista 54 % – reilut 116.000 työtöntä – ei ole aktiivisuusehtoa täyttänyt. Asiaa on uutisoitu myös toisesta näkökulmasta: lähes puolet työttömien sankasta joukosta on ollut aktiivinen. Työministeri Jari Lindström kommentoi Talouselämä-lehdelle, että ”Ihan hyvä suunta”. Aktiivisuusehdon olisi tosin täyttänyt jo ennen lain voimaantuloa n. 40 % työttömistä, joten muutos 46 prosenttiin ei ole kovin hurja.

Tilastoista selviää hieman yllättäen myös se, että vastoin pahimpia pelkoja aktiivisuuden osoittaminen ei ole ollut sen yleisempää suurissa kaupungeissa kuin pienissä kunnissakaan. Kunnittain tarkasteltuna aktiivisuutta – tai sen puutetta – on ollut niin pikkukunnissa kuin kaupungeissakin, ja niin ”parhaat” kuin ”heikoimmatkin” kunnat ovat pääosin sieltä kuntien pienimmästä päästä. Suuret kaupungit näyttäisivät olevan aika lailla valtakunnallisen keskiarvon tuntumassa. Joka tapauksessa erot kuntien ja seutukuntien välillä ovat merkittäviä. Voi olla, että juuri pienissä kunnissa näkyy selvimmin se, kuinka aktiivista työllisyydenhoito ja sitä työkseen tekevien asiaan paneutuminen on. Palvelujen tarjonnalla suhteessa työttömien määrään ja tarpeisiin on tässä aivan ratkaiseva rooli. Eroja ei siis välttämättä suinkaan selitä ainakaan kokonaan työttömien oma tahtotila.

MITÄ TÄSTÄ PITÄISI AJATELLA?

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki keinot varsinkin pitkään työttömänä olleiden aktiivisuuden, osallisuuden, työllistymisen ja työllistymisedellytysten edistämiseksi ovat tarpeen. Työttömyyden pitkittyminen johtaa usein pysyvään syrjäytymiseen työelämästä. Kun työ on jo kulttuurisesti meillä merkittävä osa identiteettiä, johtaa sen puuttuminen monasti myös sosiaaliseen syrjäytymiseen. Uskon, että ihmisellä on luontainen tarve kuulua yhteisöön, kantaa kortensa kekoon, saada jotain näkyvää aikaan ja elättää itsensä ja perheensä omalla työllään. Tätä taustaa vasten pidän aktiivimallin ajatusta lähtökohtaisesti hyvänä.

Malli on kuitenkin monelta osin jäykkä ja puutteellinen. Työttömiä on monenlaisia, eikä koko joukon istuttaminen samaan jakkaraan toimi. Työtön voi olla kouluttautumaton nuori aikuinen, jolla ei ole oikein minkäänlaista kosketusta työelämään. Tai sitten hän voi olla pari akateemista loppututkintoa ja parin vuosikymmenen ansiokkaan työhistorian omaava asiantuntija, joka on tuotannollis-taloudellisista syistä tullut irtisanotuksi. Laitetaanko molemmat samalle työnhakukurssille, jossa tehdään asiakirjamallin mukainen CV ja opetellaan kampaamaan tukka ja käyttäytymään työpaikkahaastattelussa? Ei kuulosta kovin fiksulta – tai ei ainakaan palvelutarpeen arviointiin perustuvalta suunnitelmalta. Ensin mainitulla CV on kirjoitettu aika nopeasti, kun taas jälkimmäinen melko varmasti osaa hyödyntää modernitkin työnhaun työkalut ja metodit. Mielestäni aktiivisuuden osoittamista pitäisi voida tarkastella ja arvioida yksilöllisesti ja totuudenmukaisesti. On niitä, jotka ovat tyytyväisiä tilanteeseensa, mutta varmasti valtaosa työttömistä haluaa työtä ja tekee parhaansa työllistyäkseen heti tai ainakin lähitulevaisuudessa.

On selvää, että aktiivimallin toimivuudesta on liian varhaista antaa lopullista tuomiota. Osa työttömistä on seurannut uudistusta tarkoin ja hyvissä ajoin lähtenyt miettimään keinoja lain tarkoittaman aktiivisuuden osoittamiseksi. Osa taas on ihmeissään raapinut päätään ja miettinyt, mitä ihmettä tämä aktiivihöpötys oikein tarkoittaa. Sitten on varmasti paljon niitä, joille päivärahan aleneminen tulee isona yllätyksenä. Voi olla, että uutisia on katseltu ja kuunneltu, mutta se, että tämä koskettaa itseä, on jäänyt huomiotta. Ja sitten on toki myös niitä, jotka viis veisaavat ja miettivät, että ”ihan sama – kunhan jotain rahaa tulee”. Työttömyysetuuden aleneminenhan ei juurikaan muuta niitä, jotka saavat toimeentulotukea. Pienenevät päivärahat kun kompensoidaan toimeentulotukea räknäiltäessä.

Kun laki hyväksyttiin, edellytti eduskunta, että mallin tuloksia ja toteutumista tarkastellaan huolella. Hallitus on näin myös luvannut tehdä, ja tästä lupauksesta on syytä pitää kiinni. Asia tulee ottaa pohdintaan pian, sillä laki ja sen tulkinta vaikuttaa ihan konkreettisesti monen jokapäiväiseen leipään. Ja peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella elelevät pitkäaikaistyöttömät ovat usein oikeasti niitä yhteiskunnan vähäosaisimpia.

Sitä minä vaan, että…
… jos nyt järjellä yrittää ajatella, ei tämänkään luulisi mitään rakettitiedettä olevan. Aktiivisuus ja siihen kannustaminen on tarpeen ja hyvä asia. Aktiivisuuden osoittamisen keinoja tulee pohtia laajemmin ja siten, että huomioidaan yksilölliset tilanteet. Toki valvova silmä haluaa nähdä jotain konkreettista, ja aktiivisuuskriteerien toteutuminen pitää voida jotenkin osoittaa. Ei kuitenkaan ole oikein pitää automaattisesti passiivisena jokaista, joka ei löydä pätkätyöpaikkaa tai juuri sopivaa ja omaa työllistymispolkua tai kehittymistä tukevaa toimenpidettä. Mielestäni tässä tarvitaan uudenlaista yhteistyötä toisaalta Kelan, työttömyyskassojen ja työvoimahallinnon ja toisaalta työttömien arkea läheltä seuraavien kuntien työllisyys- ja sosiaalipalvelujen ja muiden toimijoiden kesken. Jos työtön seuraa ja etsii avoimia työpaikkoja ja kirjoittaa jatkuvalla syötöllä työpaikkahakemuksia päivästä toiseen, hän on aktiivinen. Hyvä väline tässä voisi olla henkilökohtainen aktivointisuunnitelma, jonka avulla määriteltäisiin yksilölliset työllistymismahdollisuuksia ja -edellytyksiä edesauttavat toimenpiteet, keinot ja askelmerkit.

 

Lähteet:

Aktiivileikkuri osuu yli puoleen Kelan tukia saavista – katso kotikuntasi tilanne. 2018. Uutinen Taloussanomat-Internet-sivustolla 28.3.2018. http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005621085.html.

Aktiivimallin leikkuri heilahtaa pian – näihin kolmeen ongelmaan hallituksen on löydettävä ratkaisu. Uutinen Yle:n verkkopalvelussa 16.3.2018. http://yle.fi/uutiset/3-10118781.

Näin syntyi aktiivimalli: taustalla eripurainen työryhmä, eduskuntakäsittelyn aikana vastuuministeri lähti savusaunaan. Uutinen Yle:n verkkopalvelussa 2.2.2018. http://yle.fi/uutiset/3-10050264.

Työministeri Lindström kiistää, että aktiivimallilla olisi pyritty menojen leikkaamiseen: ”Ei pidä paikkaansa”. Uutinen Talouselämä-Internet-sivustolla. http://www.talouselama.fi/uutiset/tyoministeri-lindstromin-mukaan-aktiivimallin-suunta-on-ihan-hyva-alueelliset-erot-iso-ongelma/27c8b9ce-c9ec-3326-b191-5b4c987dad92.

Työttömyysturvan aktiivimalli. Tietosisältö Sosiaali- ja terveysministeriön Internet-sivuilla. http://stm.fi/tyottomyysturvan-aktiivimalli.

Työttömyysturvan aktiivimallista kantelusuma – eduskunnan oikeusasiamies vaatii selvityksiä ohjeistuksen viipymisestä. Uutinen Yle:n verkkopalvelussa 14.3.2018. http://yle.fi/uutiset/3-10114956.

Mistä päivänpaistetta risukasaan? – Työvoimapolitiikkaa vol. 4

”Valo tunnelin päässä” on yleisesti käytetty kielikuva, joka antaa lupauksia paremmasta huomisesta. Toinen toivon ylläpitämiseen käytetty sanonta – ”paistaa se päivä risukasaankin” – lupailee, että joskus vielä onni kääntyy. Liekö tämä sanonta raamatullista perua. Iso kirjahan lupailee, että Luoja antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Mene tiedä. Joka tapauksessa tämäkin ajatus kannustaa uskomaan, että laihat vuodet eivät voi loputtomiin jatkua. Näiden viisauksien mukaan on siis odotettavissa, että paremmat ajat ovat tulossa – niillekin, joiden tilanne nyt näyttä synkältä. Ennusteiden käyminen toteen on vain ajan kysymys.

Sitten on näitä sananlaskuja, fraaseja tai kliseitä, jotka kuvastavat suomalaista ajatusmaailmaa ja käsitystä siitä, mihin yhteiskunnallinen osallisuus ja elämässä pärjääminen pohjautuu. ”Ei Luoja laiskoja elätä” viittaa siihen, että ”joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä”. Mutta ”työ tekijäänsä kiittää” koskee niitä, joilla työtä on. Suomalainen yhteiskunta ja hyvinvointivaltio on rakennettu työtä tekemällä. Työllä ja työelämällä on suuri merkitys elämässä, mutta yhä useamman kohdalla karu arkitodellisuus on toinen. Kun tasavertaisuudesta puhutaan, pitää muistaa, että suuri osa työikäisistä suomalaisista on tässä suhteessa altavastaajan asemassa. Mitä sitten, kun työtä ei kertakaikkiaan ole kaikille tarjolla. Silloin nämä lentävät lauseet voivat alkaa tuntua ahdistavilta, jopa pelottavilta.

Työttömiä on maassamme satoja tuhansia, ja työttömistä moni on ollut työttömänä pitkään. ”Odottavan aika on pitkä” kun nuori vastavalmistunut ei löydä ensimmäistä paikkaansa työmarkkinoilta, tai kun taloudellisen taantuman seurauksena työttömäksi jäänyt on yrittänyt omassa tunnelissaan tihrustaa kaukaisuuteen, eikä valo vaan meinaa silmään osua. Moni on odotellut risukasansa kanssa kauan, mutta aurinko pysyy sitkeästi pilven takana. Moni meistä pitää työtöntä edelleen jonninjoutavana yhteiskunnan elättinä. Ja vaikka yleinen mielipide olisikin viime vuosikymmeninä pehmentynyt, monen syyttävä sormi osoittaa työttömään. Monen kohdalla se pahin sormi on oma syyllisyyden ja itsensä tarpeettomaksi kokemisen tunne.

Tilastoluvut työttömyydestä tai työllisyydestä vaihtelevat riippuen siitä, keneltä kysytään ja miltä kantilta asiaa tarkastellaan. Joka tapauksessa noin kolmannes työvoimasta on työtä vailla. Vaikka pientä nousua taloudessa ja työllisyydessäkin on näkyvissä, on tahti tuskastuttavan hidasta. Tuskaa lisää se, että nykyvauhdilla julkisen talouden alijäämä kasvaa edelleen. Tämä tarkoittaa sitä, että näillä näkymin sopeuttamistoimia tullaan yhä tarvitsemaan, vaikka näin vaalien alla muuta vakuutellaan.

Pitkittyvän työttömyyden ongelma on todellinen. Ongelman hankaluutta lisää se, että tutkitusti pitkäaikaistyöttömyys saa monen kohdalla aikaan työ- ja toimintakyvyn heikkenemistä, terveysongelmia, talousvaikeuksia ja sosiaalista syrjäytymistä. Tämän suuren joukon kohtalon pitäisi olla yhteiskunnallisessa keskustelussa keskeisellä sijalla. Työmarkkinatuen ja toimeentuloturvan varassa kituuttavien suuren joukon luulisi käyvän mielessä silloin, kun työssä olevat ay-päälliköiden johdolla miettivät, pitäisikö laittaa vaikkapa pientä lakonuhkaa, jotta saataisiin omaa tilipussia vähän paksummaksi.

Julkinen talous kohenee vain sitä kautta, että työikäisille on työtä, josta maksetaan palkkaa. Myös yksilötasolla ja perheissä toimeentulo ja hyvinvointi lisääntyy työtä tekemällä. Poliitikot ovat vuosia puhuneet siitä, että työttömät pitää saada työhön. Tätä on pyritty edesauttamaan työttömien etuuksia leikkaamalla. On ajateltu, että kun työttömällä on vähemmän rahaa, hän etsii työtä vaikka kivenkolosta. On kuitenkin fakta, että työtä ei tällä hetkellä ole läheskään kaikille tarjolla. Työttömien toimeentuloa leikkaamalla työpaikat eivät lisäänny.

Vuoden alusta alkaen maassamme on aloiteltu uusia kolmen kuukauden välein toistettavia työttömien haastatteluja. Työvoimahallintoon on palkattu lisää väkeä työttömiä jututtamaan. Moni työtön kokee määräajoin toistettavat haastattelut ahdisteluna, kyttäämisenä tai jopa uhkailuna. Toimenpiteitä ehdotellaan, ja jos ne eivät työttömälle kelpaa, voi edessä olla päivärahan menetys. Jotain kuitenkin on tehtävä. Työtön on tähän asti ollut yksin ja omillaan. Jos ei itse ole aktiivinen työnhaussa tai vaikkapa koulutuspaikan ja uuden ammatillisen uran etsimisessä, ei ketään ole juurikaan kiinnostanut, mitä työttömälle kuuluu. Toki osa työttömistä on aktiivista porukkaa, jolla elämän ydinasiat pysyvät niin sanotusti kuosissa. Osallisuuden ja sosiaalisten suhteiden vähenemisen ja sitä kautta sivustaseuraajaksi päätymisen riski on todellinen. Tutkimusten mukaan moni pitkittyneestä työttömyydestä kärsivä jää pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Olen sitä mieltä, että työttömien – varsinkin pitkäaikaistyöttömien – määräajoin toistettavat haastattelut on hyvä juttu ja askel oikeaan suuntaan. Jonkun tahon pitää ottaa koppi tähän joukkoon kuuluvien ihmisten tilanteesta. Toivon todella, että työttömien kontaktit työvoimahallinnon kanssa johtaisivat siihen, että toivo lisääntyy ja valo alkaa tunnelin päässä kajastaa. Jos työtä ei ole tarjolla pitää löytää keinoja ja polkuja työllistymisen edellytysten parantamiseen, kouluttautumiseen ja osallisuuteen. Niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että ote omaan elämään ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen säilyy silloinkin, kun työpaikka antaa odottaa itseään. Työvoimaviranomaisilta ja muilta näitä haastatteluja toteuttavilta tarvitaan osaamista, ymmärrystä ja pelisilmää. Haastattelut eivät saa tuntua rangaistukselta tai tuomiolla ololta, vaan niistä pitää tulla työkalu siihen, että työtönkin voi kokea itsensä ja elämänsä merkitykselliseksi. Aika näyttää, kuinka nämä toimet vaikuttavat työllistymiseen ja työttömien elämän tilanteeseen. On hyvä, että jotain sentään yritetään, ja että työttömällä on joku säännöllinen kontakti, jonka kautta on sitten ehkä mahdollisuus saada tukea ja apua, jos sitä tarvitsee. Jokainen, joka ei löydä paikkaansa yhteiskunnassa on meidän kaikkien vastuulla. Kaveria ei jätetä – ei edes työtöntä kaveria.

Sitä minä vaan, että…
… jos nyt järjellä koittaa ajatella, luulisi kaikkien ymmärtävän, että työttömien asia on koko yhteiskunnan asia. En usko, että kovinkaan moni on työttömänä omasta halustaan. Valtaosa haluaa töihin, mutta töitä ei ole. Kyse ei ole myöskään kohtaamisongelmasta, sillä työttömiä on tänäänkin reippat pari kymmentä jokaista avointa työpaikkaa kohti. Suomalanen yhteiskunta tarvitsee näitä tilastojen numeroihin hautautuneita ihmisiä. Tämän joukon pitäminen mukana täysvaltaisina ja osallistuvina kansalaisina vaatii osaamista, moniammatillista yhteistyötä ja ennen muuta välittämistä. Yksilöllisten polkujen ja päämäärien löytäminen on keino pysyä elämisen syrjässä kiinni. Ellei tätä ymmärretä, käy niin, että arjen haasteiden kanssa painiessa liian moni hautautuu risukasaansa ennen kuin ensimmäinenkään valonsäde osuu kohdalle.

Työvoimapolitiikkaa vol. 2

Työttömyyden hoito ja myös työttömän arki on muuttunut takavuosista modernimpaan suuntaan. Näin asia on ainakin haluttu monella taholla nähdä. Työttömäksi joutunut voi käynnistää työnkahunsa TE-palvelujen Oma asiointi -sivuilla. Työvoimahallinnon asiantuntijat ovat arvioineet työttömän tilannetta ja harkinneet henkiökohtaisen palvelun tarpeellisuutta. Työttömän antamien tietojen pohjalta TE-toimisto on myös pyytänyt tarvittavat lisäselvitykset ja paperit työvoimapoliittista lausuntoa varten. Työttömyysajan asiointi on sujunut pääosin verkossa tai puhelimitse.

Digitalisaatio on tuonut mukanaan paljon hyvää. Verkkoasiointiin tottunut työtön on saanut palvelua tarvitessaan joustavasti ja sujuvasti. Samalla on pajolti päästy eroon monen kokemasta pompottelun tunteesta. Nopeus, vaivattomuus asioiden hoidossa on kaikkien etu. Käytäntö on ollut varmasti hyvä ja sopiva – osalle työttömien suurta joukkoa. Toisaalta tässä systeemissä on entistä helpompi jäädä syrjään, lepäillä laakereillaan ja passivoitua. Kun kukaan ei hoputa, monelta unohtuu, että työnhaku on työttömän päätyö. Toisaalta: mitäpä haet, jos työtä ei kertakaikkiaan ole tarjolla. Ainakaan sopivaa työtä sopivassa paikassa sopivalla palkalla ja luontaiseduilla.

Digitalisaation myötä myös työvoimatoimistojen ja palvelupisteiden verkostoa on harvennettu kovalla kädellä. Jos työtön ei satu asumaan isossa kaupungissa, saattaa henkilökohtaiseen asiointiin vierähtää matkoineen kokonainen päivä.

Maan hallitus on hallitusohjelmansa mukaisesti pyrkinyt puuttumaan työttömyystilanteeseen monin tavoin. Työttömien määrä on kestämättömän suuri. Samalla, kun julkisten palvelujen tarve on lisääntynyt mm. väestön ikääntymisen myötä, on työssä olevien työikäisten määrä vähentynyt. Tästä seuraa tietysti se, että samalla kun suuri joukko työttömiä lisäävät entisestään julkishallinnon menoja, verotuloja kertyy menoihin nähden niukasti.

Yksi hallituksen kaavaileman keinovalikoiman työkaluista on työttömien henkilökohtaisten määräaikaishaastattelujen ottaminen uudelleen käyttöön. Työttömiä on päätetty haastatella poikkeuksetta kolmen kuukauden välein. Jokaisella työttömällä tulee olla jatkossa työllistymissuunnitema, jonka toteutumista seurataan tehostetusti. Rikkomuksista ja laiminlyönneistä seuraa sanktioita, kuten karensseja – toisin sanoen päivärahojen menetyksiä.

Ihan vähän aikaa sitten puhuttiin ”varmana tietona” siitä, että kun työttömiä aletaan haastatella kolmen kuukauden välein, ulkoistetaan homma yrityksille. Monessa maan kolkassa pidettiin jo selvänä, että kontaktoinnin lisäämiseen ja muuhun työttömien aktivointiin kohdennettu 17 miljoonan euron potti menee hankintasopimusten myötä henkilöstöpaveluyrityksille. Tähän olen suhtautunut alusta pitäen skeptisesti.

Työministeri Jari Linsdström totesi muutama päivä sitten TV-uutisissa, että (tähän liittyvää juridista pulmaa) ei tiedetty. Siis ei tiedetty sitä, että mm. lainsäädännön nojalla tapahtuva toisen eduista, oikeuksista tai velvollisuuksista päättäminen on julkisen vallan käyttöä. Eikä tiedetty sitä, että viranomaistehtävät, joihin tällaista julkisen vallan käyttöä sisältyy, tulee lain mukaa hoitaa virkasuhteessa olevan viranhaltijan toimesta. Julkisuudessa ministeri kertoi, että tämä tuli yllättäen esiin. Ikään kuin nurkan takaa ja puskista.

Nyt sitten seuraava vaihe lienee se, että TE-palvelujen väki alkaa hurjalla kiireellä tuumia, miten homma toteutetaan. Väkeä tarvitaan paljon lisää. Arvelisin, että myös työpöytiä joudutaan hankkimaan. Voi olla, että monelle kylälle työvoimatoimiston (tai vastaavan) vihreät logot tekevät paluun katukuvaan.

Ulkoistamista ehdittiin kaiketi valmistella monella taholla varsin pitkälle. Ja vain siksi, että ministeriössä ei tiedetty. Kyllä minä tiesin. Moni muukin taisi tietää. Kyllä tämän(kin) rajauksen pitäisi olla tiedossa kaikille, jotka julkisten palvelujen järjestämistä ja toteuttamista pohtivat. Asia sanotaan yksiselitteisesti kuntalain 44 §:ssä. Olisi tämä Lindström kilauttanut kaverille. Tai ottaneen todesta, kun Jörn Donner muinoin sanoi TV-mainoksessa, että lukeminen kannattaa aina. Tai kysynyt joltain viisaammalta. Kysyvä kun ei kuulemma tieltä eksy. Minusta tämä tällainen asioiden valmistelu lainsäädäntötyössä on aika outoa.

Sitä minä vaan, että…
… jos nyt järjellä yrittää ajatella, luulisi, että lainsäätäjillä, ministereillä ja ministeriöiden virkamiehillä on näinkin perustavaa laatua oleva asia hallussa. Moneen kertaan kansa on ihmetellyt lainsäädäntötyötä, joka vaikutta hosumiselta. Liian usein ensin valmistellaan yhtä ja sitten kalkkiviivoilla toteutetaan toista.