Kategoria: Julkinen talous

Miksi työtön ei ymmärrä, että pitää mennä töihin!?!

Syksyisenä päivänä perheenäiti tuumi, että raikas ulkoilma tekisi hyvää. Niinpä äiti antoi pojalle ämpärin, komensi metsään ja sanoi, että takaisin kotiin ja ruokapöytään voi tulla, kun ämpärin on täynnä puolukkaa. Marjavuosi oli kuitenkin huono, eikä puolukkaa meinannut löytyä. Pojan päivästä tuli pitkä. Ehti tulla pimeä ilta ja kylmä yö, ennen kuin ämpäri oli edes puolillaan. Laihan marjasaaliinsa kanssa poika lopulta raahautui väsyneenä itkien kotiin. Äiti odotti vihaisena ja läksytti poikaa siitä, missä tämä oli ollut ja mitä tehnyt, kun ei tuon enempää ollut saanut aikaiseksi…

Kasvua ja hyvinvointia syntyy, kun mennään töihin!

Reilut kaksi vuotta sitten julkaistu Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelma lupasi meille hyvinvointia, työtä ja talouden vahvistamista. Ohjelmassa todetaan, että ”Hyvinvointi syntyy työstä. Työllisyys syntyy kannattavan yritystoiminnan kautta. Työllisyys- ja kasvutoimilla tavoitellaan 100 000 uutta työllistä. Työllisyyspäätöksillä tavoitellaan myös julkisen talouden vahvistumista noin kahdella miljardilla eurolla. Pidemmällä aikavälillä hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 80 prosenttiin.”

Hallituksen keskeisinä tavoitteina oli myös parantaa suomalaisten elintasoa, kääntää Suomen talous kasvuun ja pysäyttää julkisen talouden velkaantuminen. Suomalaisille luvattiin aiempaa paremmat mahdollisuudet kouluttautua, tehdä työtä ja yrittää. Edelleen hallituksen tavoitteena oli Suomi, jossa hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimpien palveluiden rahoitus on turvattu nyt ja tulevaisuudessa. Hallitus ymmärsi – aivan oikein – että näiden tavoitteiden saavuttaminen ei ilman talouskasvua onnistu. Niinpä hallitusohjelmassa luvattiin talouden tasapainottamisen (eli leikkausten) lisäksi toteuttaa kunnianhimoisia kasvua vauhdittavia uudistuksia.

Hallitusohjelma on taatusti oikeassa siinä, että hyvinvointi syntyy työstä. Mitä suurempi osa suomalaisista on työssä, sitä paremmin ovat pullat uunissa myös julkisen talouden näkökulmasta. Tästähän seuraa ilman muuta se, että talous kasvaa ja velaksi eläminen vähenee, kun saadaan ihmiset töihin – eikö niin? Niinpä hallitusohjelmaan kirjattiin, että työllisyys- ja kasvutoimilla tavoitellaan sataa tuhatta uutta työllistä.

Näin päämäärä oli selvä. Tarvittiin ainoastaan reittisuunnitelma – askelmerkit sille, miten temppu tehdään. Alettiin tuumia konkreettisia toimia, joilla saataisiin mahdollisimman moni yhteiskunnalle kalliiksi tuleva työtön oikeisiin tuottaviin palkkatöihin. Työssä olevahan maksaa veroja. Työssä olevalla on myös rahaa, jota voi kuluttaa, mistä edelleen tulee lisää verotuloja. Näin se talous kasvaa ja velkarahan tarve vähenee, kun verotulot lisääntyvät. Ei tämä niin kovin monimutkaista ole – eihän?

Eroon ”liian hyvästä” työttömyysturvasta

Siispä tuumasta toimeen. Hallitus ryhtyi vauhdilla valmistelemaan lainsäädäntömuutoksia. Valtionvarainministeriön joulukuussa 2023 julkaiseman muistion mukaan hallitus tavoitteli työttömyysturvaan kohdistuvalla kannustinloukkujen purkamisen kokonaisuudella noin 41.000 työllisen vaikutusta Lisäksi hallituksen tavoitteena oli, että maahan saadaan 37.000 työllistä lisää uudistamalla sosiaaliturvan ja verotuksen kokonaisuutta. Ja kaikkiaanhan hallituksen tavoitteena oli siis työllisyyden vahvistaminen 100.000 työllisellä.

Ensimmäiset konkreettiset muutokset työttömyysturvaan tulivat voimaan viime vuoden huhtikuun alussa. Tuolloin poistettiin lapsikorotukset sekä sovitellun päivärahan suojaosa. Lapsikorotusten poisto teki ison loven monen työttömän lapsiperheen talouteen. Eniten kärsivät varmasti peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella olevat yksinhuoltajat.

Sovitellun työttömyysturvan suojaosa tarkoitti sitä, että ennen työtön sai tehdä pieniä työkeikkoja 300 € työtuloon asti ilman, että työttömyysetuus pieneni. Nyt työttömyysetuutta sovitellaan siten, että jokainen työstä tienattu euro pudottaa työttömyysetuutta puolella eurolla. Ajatuksena varmaankin oli, että ihmisiä pitää saada ennen kaikkea kokoaikaiseen palkkatyöhön. Työttömien tekemää osa-aikatyötä ei pidetty yhtä arvokkaana. Ajatus on tietenkin hyvä – tai olisi, mikäli kokoaikaista työtä olisi tarjolla. Nyt aiempaa useampi miettii ja laskee tosissaan, kannattaako lyhyeen osa-aikaiseen työhön ylipäätään lähteä. Tällaisellekin työlle lienee edelleen tarvetta, mutta tekijöiden löytäminen saattaa olla aiempaa hankalampaa.

Viime vuoden syyskuun alussa tuli voimaan laki, hallitus kiristi työttömän työnhakijan toimeentuloa porrastamalla ansiosidonnaista päivärahaa. Nyt leikkuri iskee päivärahaan ensimmäisen kerran 40 päivän kohdalla ja toisen kerran, kun päivärahaa on maksettu 170 päivää. Tällä pyrittiin siihen, että työttömäksi jäänyt lähtisi mahdollisimman nopeasti etsimään uutta työtä. Samalla ns. työssäoloehdon täyttymistä kiristettiin. Työssäoloehdon täyttyminen on edellytys ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan saamiselle. Kun ennen lakiuudistusta ehto täyttyi 26 viikossa, eli puolessa vuodessa, täyttyy se nyt, kun työtä on tehty 12 kuukautta. Tässä lainsäätäjä on ehkä ajatellut, että työssäoloehdon tiukentaminen kannustaa pidempiin työsuhteisiin. Kun olet työtä saanut, työssä kannattaa pysyä. Työssäoloehto lakkasi samalla kertymästä palkkatuetusta työstä. Aiemmin palkkatuella työskennellessä työssäoloehto kertyi 75 % tehdyistä työviikoista. Tämä tarkoitti sitä, että palkkatuella ehto täyttyi noin kahdeksassa kuukaudessa. Nyt työssäoloehdon täyttymiseen ja ansiopäivärahaoikeuteen vaikuttaa siis vain ”oikea” työ avoimilla työmarkkinoilla. Tuettu työllistyminen ja työllistämminen on ilmeisesti vähemmän arvokasta työtä. Ideat ja ajatukset ovat oikean suuntaisia – tai olisi, mikäli työtä olisi tarjolla. Tietenkin työttömäksi jääneen kannattaisi hakeutua mahdollisimman nopeasti oikeisiin palkkatöihin – ja pysyä työssä. Olen varma siitä, että valtaosa työtä vailla olevista haluaisi juuri näinä menetellä. Mutta nyt työtöntä patistellaan töihin, vaikka töitä ei millään tahdo löytyä edes koulutetuille ja osaaville, saati sitten syystä tai toisesta vaikeammin työllistyville. Keppiä tulee, mutta porkkana puuttuu.

Hallitus laskeskeli uudistuksia rustaillessaan, että pelkästään nämä muutokset ansiopäivärahaan ja työssäoloehdon kertymiseen säästävät veronmaksajien rahaa 276 miljoonaa euroa ja kasvattavat työllisten määrää 18.700 henkilöllä. Lisäksi arvioitiin, että kun työllisyys kasvaa, vahvistuu julkinen talous 458 miljoonalla eurolla. Ei ole ihan tainnut mennä, kuten Excel-taulukko lupaili.

Tämän vuoden alussa työttömyysturvasta poistettiin vielä aiemmin maksettu korotusosa. Ennen uudistusta työttömyysetuus maksettiin korotettuna 200 päivän ajalta, mikäli työtön osallistui työllistymistä edistävään palveluun – vaikkapa työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan. Tänä vuonna tällaista bonusta ei työttömälle enää makseta. Ilmeisesti tämän takana on ajatus siitä, että kun palveluun osallistumisesta palkitaan, saattaa kokoaikaiseen palkkatyöhön hakeutuminen viivästyä, kun työttömänä palvelussa olevan toimeentulo on niin hyvä.

Rahoituksen uudistamisella kohti oikeita töitä

Kuluvan vuoden alusta vastuu työllisyyspalvelujen järjestämisestä ja rahoituksesta siirtyi kuntien tehtäväksi, kun niistä aiemmin niistä vastasivat valtion TE-toimistot. Samalla hallitus on sorvannut työttömyysetuuksien rahoitusmallia siten, että kunnat maksavat Kelan työmarkkinatuesta aiempaa enemmän. Työtön työnhakija tulee kotikunnalleen aiempaa kalliimmaksi. Ajatuksena lienee ollut, että kun työttömyydestä aiheutuvat kustannukset kasvavat, on kuntien intresseissä entistä uutterammin patistaa työttömiä töihin. Ihan oikeansuuntainen ajatus tämäkin on – tai olisi, mikäli työvoimalle olisi tarvetta. Jos ja kun työtön ei työllisty, tulee hänestä kotikunnalleen menoerä.

Aiemmin kotikunnan ei tarvinnut maksaa Kelan työmarkkinatuen kuntaosuutta työttömästä, joka osallistui työvoimapalveluun. Tähänkin tuli muutos. Nyt työttömän ohjaaminen palveluihin ei enää alenna kunnan maksuosuutta eikä työttömyydestä aiheutuvia kustannuksia. Ja kun palvelujen järjestäminen aiheuttaa kustannuksia, on suuri pelko siitä, että yhä useampi työtön jää työnhakuvelvoitteineen ilman tarvittavia palveluja oman onnensa nojaan. Työllistymistä edistäviin palveluihin – tai nykytermein julkisiin työvoimapalveluihin – osallistuminen ei enää kohenna työttömän taloudellista tilannetta. Myöskään palveluja järjestävä kunta ei enää saa taloudellista hyötyä (tai säästöä) palveluihin kannustamisesta. Näin ollen kuntien keskeiseksi intressiksi jää pyrkimys kaikin keinoin kannustaa työttömiä hakeutumaan kokoaikaisiin vakituisiin tai ainakin pitkäkestoisiin töihin. Tämä on tietenkin ihan oikea suunta – tai olisi, mikäli työtä olisi tarjolla.

Miten meni omasta mielestä?

Kaiken tämän jälkeen herää tietenkin uteliaisuus siitä, miten temput ovat tepsineet ja mihin suuntaan ollaan menossa, joten tein nopean sukelluksen numerojen ihmeelliseen maailmaan. Kaivelin netin syövereistä työllisyyskatsauksen nykyhallituksen alkutaipaleelta elokuulta 2023 ja nyt tuoreimman katsauksen elokuulta 2025. Ja sitten vaan ihmettelemään…

Työttömiä työnhakijoita on nyt 311.100, kun heitä oli kaksi vuotta sitten 249.500. Lisäystä siis neljännes – 61.600. Pitkäaikaistyöttömien määrä on samassa ajassa kasvanut lähes 40.000:lla. Yli 12 kuukautta työttömänä olleita on nyt 129.200, kun kaksi vuotta sitten määrä oli 90.800. Lisäystä on huolestuttavat 42 %. Kun pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä työnhakijoista oli kaksi vuotta sitten 36,4 %, on vastaava luku nyt 41,5 %.

Huolestuttavaa on myös se, että samalla kun työttömyys lisääntyy, palveluissa olevien määrä vähenee. Reilut kaksi vuotta sitten aktivoivissa palveluissa 108.000 työtöntä, ja tämän vuoden elokuussa 78.600 – siis lähes kolmekymmentä tuhatta vähemmän. Kun työttömät työnhakijat ja aktivoivissa palveluissa olevat lasketaan yhteen (ns. laaja työttömyys), on kokonaismäärä lähes 400.000!

Samalla, kun työttömien määrä on kasvanut kovaa vauhtia, työpaikkojen määrässä näkyy kehitys vastakkaiseen suuntaan. Kun avoimia työpaikkoja oli kaksi vuotta sitten 54.800, on niitä nyt noin 31.000. Toisin sanoen, kun kaksi vuotta jokaista avointa työpaikkaa kohti viisi työtöntä työnhakijaa, on luku nyt tuplaantunut. Vielä jokin aika sitten työmarkkinatilanteen suurimpana haasteena nähtiin kohtaanto-ongelmat, eli se, että työvoima ei ollut siellä, missä työtä oli tarjolla tai työttömien osaaminen ei vastannut työmarkkinoiden tarpeita. Nyt kyse ei ole enää tästä. Suurin ongelma ei ole se, etteivätkö työttömät haluaisi tai kykenisi töihin, vaan se, että työvoimalle on aiempaa vähemmän tarvetta. Nurkan takana odottavasta talouskasvusta on höpötetty jatkuvasti, mutta uutisista luemme viikoittain konkursseista, yt- ja muutosneuvotteluista, tuotantolaitosten sulkemisista, rakentamisen vähyydestä ja kuluttamisen varovaisuudesta. Ei tunnu sille, että talouskasvun huumassa tukka kovin hulmuaisi. Hallitus voisi hetken katsella peiliin ja tuumailla, miten meni omasta mielestä…

Työttömyys kasvaa ja työpaikat vähenevät – mutta palveluista nipistetään

Sukelletaan vielä – ihan vaan uteliaisuudesta – tuohon edellä todettuun aktivoivissa palveluissa olevien työttömien määrän vähenemiseen. Käytetyimpiä julkisia työvoimapalveluja ovat olleet työllistäminen palkkatuella tai starttirahalla, omaehtoinen opiskelu, työvoimakoulutus ja kuntouttava työtoiminta. Työllistettyjen määrä on tippunut elokuusta 2023 tämän vuoden elokuuhun 36.000:sta 28.000:een – eli kahdeksalla tuhannella. Pudotusta siis lähes viidennes. Kuntiin palkkatuella työllistettyjen määrä on tippunut kahden vuoden takaisesta alle puoleen. Kun kunnat työllistivät kaksi vuotta sitten 8.700 työtöntä, on luku nyt 4.200. Aiemmin palkkatuen maksoi valtio ja kunta sai työllistämiseen tukea. Nyt kunta maksaa kokonaisuudessaan palkkatuella työllistetyn palkkakustannukset, joten suuntaus ei ole yllätys.

Omaehtoinen opiskelu on vähentynyt jonkin verran. Kaksi vuotta sitten työttömyysetuudella opiskeli 23.400 työtöntä, nyt 21.200. Pudotusta 9,4 %. Elokuussa 2023 työvoimakoulutuksessa oli 20.600 työtöntä, nyt 14.200. Vähennystä 6.400 eli lähes kolmannes kahden vuoden takaiseen verrattuna. Kuntouttavassa työtoiminnassa oli kaksi vuotta sitten 16.600 työtöntä, kun tämän vuoden elokuussa luku oli 12.200. Vähennystä 4.400 eli 26.5 %. Työ- ja koulutuskokeilujen käyttö on kahdessa vuodessa vähentynyt puoleen – 5.200:sta 2.600:aan. Ura- ja työnhakuvalmennuksessa oli kaksi vuotta sitten 1.800 työtöntä työnhakijaa, ja nyt enää vain 200.

Mitä tästä opimme? Vai opimmeko mitään?

Tilastot ja numerot ovat kaikessa karuudessaan mielenkiintoista luettavaa. Vielä mielenkiintoisempaa olisi ymmärtää ja tietää, mitä numeroiden taakse kätkeytyy. Pelkkä tilastotieto ilman ymmärrystä syy- ja seuraussuhteista, taustalla olevista päätöksistä, arvovalinnoista ja linjauksista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä saattaa antaa yksipuolisen ja joskus vääränkin kokonaiskuvan. Edellä olevan pohjalta voidaan kuitenkin kiistatta tehdä muutama johtopäätös.

Ensinnäkin työllisyys viimeisen kahden vuoden – siis Orpon hallituksen hallituskauden ensimmäisen puolikkaan aikana ei ole lisääntynyt, vaan vähentynyt. Toiseksi samalla kun työttömyys on lisääntynyt merkittävästi, työvoiman tarve ja kysyntä on vähentynyt. Ja kolmanneksi vaikka työttömyys ja varsinkin pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut vauhdilla, työttömien ura- ja työllistymispolkuja tukemaan tarkoitetut työvoimapalvelut ovat vähentyneet merkittävästi. Palveluissa olevien määrän vähenemiseen saattaa osittain vaikuttaa se, että aiemmin niihin on ohjautunut henkilöitä, joille palvelu ei ole ollut ajankohtainen tai muutoin tarpeen- ja tarkoituksenmukainen. Mutta varmasti vähenemisen taustalla on myös palvelujen tarjonnan väheneminen ja muutokset palveluihin ohjaamisessa.

Kaiken kaikkiaan yhtälö on haastava. Työllisyyden koheneminen – se, että mahdollisimman moni työikäinen olisi palkkatyössä – on isossa kuvassa elinehto suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen edellytysten ja julkisen talouden velkaantumissuunnan kääntämisen näkökulmasta. Työttömiä patistellaan hakeutumaan kokoaikaiseen vakituiseen työhön. Kuntia patistellaan työntämään työelämän ulkopuolella olevia hakemaan oikeita palkkatöitä. Ja samalla talouskasvu antaa odottaa itseään, eikä työvoimalle ole tarvetta.

En todellakaan tiedä, miten yhtälö olisi ratkaistavissa. Mutta nyt tilanne on kaikessa karuudessaan se, että Suomessa työttömyysaste on Euroopan korkeinta huipputasoa samalla, kun Suomen talouskasvu on hitaampaa kuin missään muualla Euroopassa. Tämä ei johdu siitä, etteivätkö suomalaiset haluaisi töitä tehdä.

Jos nyt järjellä yrittää ajatella…

… tuntuu hullulle ajatella pelkkä keppi auttaisi, kun porkkanasta ei ole tietoakaan. Ei talous kasva sillä, että työnteon kannustavuutta viilaillaan etuuksia leikkaamalla tai sillä, että työnhakijoita patistetaan hakemaan ahkerammin töitä, joita ei ole. Talous kasvaa, kun työvoimalle tulee tarvetta. Ja jos (toivottavasti kun) sitä tarvetta tulee, olisi suotavaa, että mahdollisimman moni nyt työelämän ulkopuolella omaisi siinä vaiheessa mahdollisimman hyvät valmiudet töihin lähteä. Eikö juuri nyt olisi syytä satsata siihen, että työttömänä olevia koulutetaan ja että työllistymisedellytyksiä ylläpidetään ja vahvistetaan tarkoituksenmukaisin palveluin?

Talouspolitiikan ihmettelyä

Niin – ei pienen ihmisen pitäisi tällaisia murehtia. Eikä varmaan kovin moni meistä ole murehtinutkaan, kun ei ole tarvinnut. On luotettu siihen, että viisaammat päättävät, piirtävät suuret linjat ja luotsaavat laivaa. Ollaan me vaan kyydissä ja tehdään oma osamme ja eletään ihmisiksi – eikä kysellä liikaa eikä mietitä liian vaikeita. Mutta kun murhe ja huoli vaan hiipii mieleen aika usein. Enkä usko, että olen tämän tunteen kanssa yksin.

Suomen talouspolitiikka varoittavana esimerkkinä

Luin Ylen uutisista pari viikkoa sitten, kuinka Ranskan talous on syöksykierteessä. Valtion velka on kasvanut jättimäiseksi ja julkisen talouden alijäämä on hurja. Valtion menot ovat vuositasolla lähes 140 miljardia tuloja suuremmat. Maan julkinen velka on 113,8 prosenttia bruttokansantuotteesta ja budjettialijäämä niin iso, että Ranska on joutunut EU:n alijäämämenettelyyn. Taloutta pitää tasapainottaa, mikä tietää vyön kiristystä ja kipeitäkin säästötoimia.

Mutta mitä Ranska meitä liikuttaa? Miksi meidän pitäisi siitä huolta kantaa? No liikuttaa se. Ranska on EU:n toiseksi suurin talous. On selvää, että jos maan talouden murenee, vaikuttaa se koko euroalueeseen – myös Suomeen. Se huolettaa ja liikuttaa.

Erityisen kiinnostavan uutisesta tekee se, että ekonomisti ja taloustieteen professori Thomas Procher nostaa Suomen esiin varoittavana esimerkkinä pohtiessaan Ranskan ahdinkoa. Mutta mikä Ranska on meitä neuvomaan? Meillähän tilanne on paljon vähemmän huono. Julkista velkaakaan ei ole kuin vajaat 84 % bruttokansantuotteesta. Eihän se ole kuin vähän yli EU-maiden keskiarvon.

Uteliaisuus heräsi kuitenkin sen verran, että pakko oli katsoa, mitä Porcher sanoi: ”Parannuskeino ei saa olla pahempi kuin itse sairaus. Totta kai alijäämää pitää pyrkiä vähentämään. Mutta sen täytyy olla myös uskottavaa. Voi myös kysyä, pitääkö alijäämää vähentää niin paljon kerralla. On nimittäin olemassa riski, kuten Suomen tapauksessa, että jos säästöpolitiikka on liian rajua, se vaikuttaa bruttokansantuotteeseen. Ja jos se vaikuttaa bruttokansantuotteeseen, se heikentää myös talouden kasvuodotuksia. Jos kasvua ei synny, on verotuloissa ongelma. Ja jos verotuloja ei kerry, alijäämä kasvaa edelleen. Näin kävi esimerkiksi Kreikalle ja osittain sama tapahtuu nyt Suomessa. Siksi on syytä olla varovainen. Talous on dynaaminen, eikä tasapaino löydy vain leikkaamalla sieltä täältä. Jos vaikutus bruttokansantuotteeseen on odotettua negatiivisempi, se heijastuu tuloihin, jolloin sekä alijäämä  että velka jatkavat kasvuaan.”

Finanssipoliittisia kertoimia

Pienellä googlailulla löysin vajaan puolen vuoden takaa uutisen, josta ei ainakaan kovin kovaa melua mediassa pidetty. Tai sitten se on vaan mennyt minulta ohi. STT oli julkaissut asiasta uutisen heti tuoreeltaan – YLE pari viikkoa myöhemmin valtionvarainministeriön ja talouspolitiikan arviointineuvoston näkemyksillä höystettynä.

Porcherin argumentit Suomesta varoittavana esimerkkinä ovat kovasti samankaltaiset, kuin huhtikuun puolivälissä julkaistun suomalaisraportin johtopäätökset. Uuden talousajattelun keskus ry:n (UTAK) raportissa ero valtionvarainministeriön ja EU:n näkemyksiin on merkittävä. Kyse on finanssipoliittisesta kertoimesta – matemaattisesta mallista siitä, kuinka erilaiset sopeutustoimet vaikuttavat talouden kokonaisuuteen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Yhtään en ymmärrä, mistä tarkalleen ottaen on kyse. Mutta sen ymmärrän, että kun talouspolitiikan toimien vaikutuksia arvioidaan, johonkin näiden arvioiden pitää perustua.

Arvioidessaan sopeutusten vaikutuksia talouteen Valtionvarainministeriö on käyttänyt finanssipoliittista kerrointa 0,5. EU-komission käyttämä kerroin on 0,75. Pohjoismainen ministerineuvosto arvioi viime vuonna omassa raportissaan, että Suomen kerroin olisi välillä 1,15-1,69. UTAK:n raportissa viitataan mm. lähes sadasta tutkimuksesta laadittuun koontitutkimukseen, jonka mukaan kertoimen tulisi olla välillä 0,9-1,9. Samassa tutukimusessa todettiin, että kerroin on suurempi matalasuhdanteessa kuin hyvinä aikoina. Homma menee kaiketi niin, että mitä suurempi kerroin, sitä enemmän sopeutuksen arvioidaan vaikuttavan talouden kehitykseen. UTAK:n raportissa käytetään kerrointa 1,4 ja sitä pidetään maltillisena. Äkkiä katsoen – siis maallikon silmin – ihan maltilliselta näyttää esitettyyn tutkimustietoon verrattuna.

Muistan, että tuota Valtionvarainministeriön käyttämää kerrointa 0,5 jossain kohtaa mediassa kritisoitiin. Kun YLE kysyi VM:n finanssineuvos Seppo Orjasniemeltä perusteluja näin matalan kertoimen käyttöön, vastaus oli asiaa ymmärtämättömän korvaan jotenkin outo: ”VM:n tehtävänä oli pohtia sopeutuksen mittaluokkaa, ja oletus oli, että sopeuttaminen haittaa kasvua mahdollisimman vähän. Ennakoimme, että hallitus tekee toimenpidekokonaisuuden, johon kerroin sopii”.

Talouskasvua odotellessa…

Erot hallituksen talouspoliittisia linjauksia ja ratkaisuja ohjaavan VM:n arvion ja tutkimusnäyttöön perustuvan realistisen näkemyksen välillä ovat isot. Hallitus ja ministeriö olettavat, että sopeutusten negatiiviset vaikutukset ovat paljon pienemmät, kuin mitä yleisesti arvioidaan ja mitä kokemus on osoittanut. Samalla hallituksen jatkuvana mantrana on ollut, että tilanne kohenee ja säästötoimien aiheuttamat haavat paranevat, kun talouskasvu lähtee vauhtiin. Kun sopeutusten vaikutuksia vähätellään ja uskotaan toiveajatteluun kiihtyvästä talouskasvusta, saadaan laskelmat ja toimien vaikutusten arviointi näyttämään siltä, että sopeutus toimii ja tehoaa – ja siltä, että kyllä meille lopulta hyvin käy.

UTAK:n raportin laskelmien mukaan Orpon hallituksen sopeutustoimet eivät pelastakaan maan taloutta. Ne heikentävät bruttokansantuotteen kasvua ja johtavat julkisen sektorin velkasuhteen kasvuun. Raportin mukaan nykytilanteessa tehdyistä sopeutustoimista ei ole hyötyä julkisen talouden velkakestävyyden vahvistamiseksi. Kirjoittajat arvioivat, että kansallista talousrimpuilua raamittava EU:n sääntöarkkitehtuuri johtaa ylikireään finanssipolitiikkaan, joka vain pahentaa julkistalouden velkaantumista.

Selvää on, että Suomi velkaantuu ihan liian hurjaa vauhtia ja että asialle pitää tehdä jotain. Suomi velkaantuu EU:n kärkivauhtia. Minua huolettaa se, että maan poliittinen johto katselee maailmanmenoa väritettyjen linssien läpi. Realismi tuntuu karanneen johonkin kauas horisonttiin.

Meille on vakuutettu, että sopeutustoimet ovat välttämättömiä. Samalla on vakuutettu, että keinot ovat toimivia ja tuovat meille ihan pian hyvää. Pitää vain tehdä lujasti töitä ja uskoa yhteiseen auvoisaan tulevaisuuteen – siihen nurkan takana odottavaan talouskasvuun.

Kasvua odotteleva hallitus on luvannut, että maahan saadaan hallituskauden aikana sata tuhatta uutta työllistä. Kun työikäisistä suurempi osa on töissä – tai sitten päinvastoin. Kausi on puolivälissä ja karu todellisuus on se, että työttömien määrä on lisääntynyt 60-80 tuhannella. Ihmisiä on patisteltu töihin leikkaamalla työttömyysetuuksia. Työttömällä työnhakijalla on velvollisuus hakea ahkerasti töitä, mutta kun avoimia työpaikkoja ei kerta kaikkiaan ole, on yhtälö mahdoton. Ei ole kyse siitä, etteivätkö ihmiset haluaisi töitä tehdä, vaan siitä, että työvoimalle ei ole kysyntää. Talouskasvua odotellaan kieli pitkällä, mutta samaan aikaan yritykset tekevät konkursseja ennätystahtiin. Ja ne yritykset, jotka ehkä työntekijöitä tarvitsisivat, eivät enää ilmoita avoimia paikkojaan jukisesti, kun jokaista paikkaa hakee kymmenet, joskus sadat työnhakuun velvoitetut työnhakijat. Pakko hakea, vaikka tietäisi, ettei esimerkiksi osaaminen riitä. Pakko, ettei mene päivärahat. Työllisyys ei kohene sillä, että tehdään ahkerasti työpaikkahakemuksia, vaan sillä, että talous kasvaa, työvoimalle tulee tarvetta ja työnhakijat työllistyvät. Ei ole näköpiirissä.

Suomen julkiset menot ovat kasvaneet ja kasvavat hurjaa vauhtia, eikä sitä käy kieltäminen. Mutta tässä ei ole ollut mitään suuria yllätyksiä. Mm. väestön ikääntymisestä johtuva menojen kasvu on ollut tiedossa pitkään. Alijäämä ja velkaantuminen olisi kuitenkin paljon pienempi huoli, jos talouskasvua oikeasti olisi, ja jos bruttokansantuote ja verotulot olisivat kasvaneet samassa suhteessa. Ongelman ytimessä taitaa olla talouden ja kilpailukyvyn ja sen myötä verotulojen kasvun hiipuminen, ei se, että ikäihmisten hoiva maksaa liikaa. Suomi on pudonnut talouskasvun ja kilpailukyvyn kelkasta. Talous kasvaa hitaasti kaikkialla, mutta Suomessa erityisen hitaasti. Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan Suomen talouskasvu koko maailman maiden joukossa häntäpäässä.

Kuluttakaa nyt edes!

Eilen 22.9.2025 valtionvarainministeriö julkaisi tuoreimman talousennusteensa. Tapansa mukaan VM ennustaa, että talous lähtee kasvuun ja työllisyys kääntyy nousuun. Ennusteen mukaan velkasuhde jatkaa kasvuaan ja saavuttaa 90 % tason vuonna 2029, ellei seuraava(kin) hallitus tee sopeutustoimia. Isoksi ongelmaksi koetaan se, että kansalaiset eivät kuluta. Omaisuutta kotitalouksilla on, mutta se on joko kiinni talossa tai asunto-osakkeessa tai sitten se lepää pankkitilillä. Jatkuvasti kuulee lähestulkoon moitteita siitä, että kotimaisen kulutuksen vähyys on jarruna julkisen talouden toipumiselle.

Mutta miksi suomalainen ei kuluta? Tai miksi kuluttaisi, kun joka tuutista tulee lähes päivittäin uutisia leikkauksista, konkursseista, yt- ja muutosneuvotteluista, toimintojen supistamisesta ja työpaikkojen vähenemisestä. Ihan vähän aikaa sitten ennusteltiin hurjaa työvoimapulaa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoon, mutta nyt julkisellakaan sektorilla mm. hyvinvointialueiden myllerryksessä työpaikka ei enää ole varma. Samalla työttömien toimeentuloa on kiristetty esimerkiksi ansiosidonnaisen päivärahan porrastamisella. Valtionhallinto ja hallitus ovat maalailleet kuvaa siitä, että meillä ei ole pitkässä juoksussa varaa pitää yllä nykyistä palvelu- ja etuusjärjestelmää. Eläketulokaan ei välttämättä muutaman vuoden kuluttua ole se, mitä työeläkeotteen laskelmat nyt arvelevat. Ja jos työ menee nyt alta, tuntuu työn löytäminen nykytilanteessa pelottavan hankalalta. Ukrainassa soditaan, Putin kalistelee sapeliaan, Trump pamauttelee tulliuutisia ja kaikki se, mikä ennen toi vakautta, tuntuu nyt keinuvan holtittomasti kuin lastu laineilla. Kaiken tämän päälle kansalaisille on opettamalla opetettu, että maailma ei pelastu, ellei kulutus vähene ja ellei oteta askeleita kohti ekologista, kestävää taloutta. Tuntuu ihan kummalliselle, että samalla kun turhaa kuluttamista on vuosikaudet paheksuttu, nyt valtionjohto haluaisi, että kansalaiset kuluttaisivat enemmän. Ei ole ihme, että nyt palkkatyössä oleva laittaa  mieluummin talteen kuin kuluttaa ylimääräiset euronsa, mikäli sellaisia on.

Valehteleeko ne – vai eikö ne vaan tiedä?

Tänään (23.9.2025) – juuri kun VM:n viimeisintä ennustetta paremmasta huomisesta vasta sulatellaan, Tilastokeskus julkaisi tuoreimmat työttömyyslukunsa. Työttömyyden trendiluku ylitti elokuussa 10 prosentin rajan. Investointien rintamalla on hiljaista, vienti ei vedä ja julkinen sektori ui syvissä vesissä. Yhä useampi työikäinen ja työkykyinen on työttömänä, vaikka suuntauksen pitäisi olla juuri päinvastainen.

Uskon markkinatalouteen ja sen lainalaisuuksiin. Uskon siihen, että työikäisten työkykyisten kansalaisten pitäisi voida ansaita elantonsa ja kantaa kortensa kekoon tekemällä palkkatyötä. Uskon siihen, että yrittänyttä ei laiteta, sekä siihen, että valtaosa työttömistä haluaisi töihin. Mutta mitä sitten, kun tilanne onkin se, että markkinat ovat jumissa eikä työtä ei ole eikä löydy, vaikka kuinka haluaisi? Mitä sitten, kun yrittämästä päästyään yrittää, mutta realiteetit lyövät vasten kasvoja?

Vaikka kuinka haluaisi uskoa parempaan huomiseen ja mahdollisuuksiin, on tullut outo ja epämiellyttävä tunne. Minusta tuntuu, että joko joku on tyhmä tai sitten pitää meitä tavallisia tallaajia tyhminä. Minusta tuntuu, että maan hallitus ja valtionvarainministeriön talousviisaat valehtelevat – joko tieten tahtoen tai sitten ymmärtämättömyyttään. En enää usko siihen, että talouskasvu, työllisyyden koheneminen ja parempi huominen ovat ihan nurkan takana. Eivät ne ole. Minun talousennusteeni on, että vanhoja hyviä aikoja saadaan odotella – kauan. Nurkan takana saattaa olla jotain ihan muuta. Ja kyllä se jollain tapaa pelottaa.

Sitä minä vaan, että…

… jos nyt järjellä yrittää ajatella, olisi kai fiksumpaa nostaa kissa pöydälle, ottaa tosiasiat tosiasioina ja laatia uusi suunnitelma. Kenellä on rohkeutta myöntää, että homma ei mennyt eikä mene niin kuin odotettiin ja kääntää kurssia. Säästää ja sopeuttaa pitää, mutta nyt kyse on siitä, kuinka paljon, milloin ja mistä. Ei voi olla niin, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevia yritetään keppiä käyttäen usuttaa töihin, joita ei ole. Nyt pitää kaikilla rintamilla keskittyä siihen, miten suomalainen kilpailukyky saadaan palautettua. Miten Suomen maine ja kunnia saadaan palautettua sille tasolle, että suomalaiseen laatuun, osaamiseen ja ahkeruuteen taas luotetaan ja että suomalaista työtä ja suomalaisia tuotteita arvostetaan ja halutaan maailmalla ostaa?

Lähteet:

Koponen, J. & Toivonen, J. (23.9.2025). Työttömyyden luvut ovat nyt synkimpiä vuosikausiin – mikä ajoi Suomen tähän tilanteeseen?. Yle. https://yle.fi/a/74-20184496

Kyyrönen, O., Holappa, L. & Lainá P. (2025). Onko lääke vaarallisempi kuin tauti? Selvitys Orpon hallituksen finanssipolitiikan vaikutuksista talouskasvuun ja julkiseen talouteen. Raportteja 1/2025. Helsinki: Uuden talousajattelun keskus ry. Saatavilla: https://utak.fi/wp-content/uploads/2025/04/Report-2025-04-v2.1-Web.pdf

Tikkala H. (22.9.2025). Valtionvarainministeriö ennustaa talouden hidasta toipumista – ”Tässä on paljon epävarmuuksia”. Yle. https://yle.fi/a/74-20183991

Toivonen J. (27.4.2025). Kritiikki: Hallituksen leikkaukset kurjistavat taloutta niin paljon, että ilman niitä tilanne olisi parempi – VM kiistää. Yle. https://yle.fi/a/74-20156339

Väisänen M. (3.9.2025). Surkean talouden Ranska ajautui kaaoksen partaalle – asiantuntija varoittaa Suomen tiestä. Yle. https://yle.fi/a/74-20180471