Niin – ei pienen ihmisen pitäisi tällaisia murehtia. Eikä varmaan kovin moni meistä ole murehtinutkaan, kun ei ole tarvinnut. On luotettu siihen, että viisaammat päättävät, piirtävät suuret linjat ja luotsaavat laivaa. Ollaan me vaan kyydissä ja tehdään oma osamme ja eletään ihmisiksi – eikä kysellä liikaa eikä mietitä liian vaikeita. Mutta kun murhe ja huoli vaan hiipii mieleen aika usein. Enkä usko, että olen tämän tunteen kanssa yksin.
Suomen talouspolitiikka varoittavana esimerkkinä
Luin Ylen uutisista pari viikkoa sitten, kuinka Ranskan talous on syöksykierteessä. Valtion velka on kasvanut jättimäiseksi ja julkisen talouden alijäämä on hurja. Valtion menot ovat vuositasolla lähes 140 miljardia tuloja suuremmat. Maan julkinen velka on 113,8 prosenttia bruttokansantuotteesta ja budjettialijäämä niin iso, että Ranska on joutunut EU:n alijäämämenettelyyn. Taloutta pitää tasapainottaa, mikä tietää vyön kiristystä ja kipeitäkin säästötoimia.
Mutta mitä Ranska meitä liikuttaa? Miksi meidän pitäisi siitä huolta kantaa? No liikuttaa se. Ranska on EU:n toiseksi suurin talous. On selvää, että jos maan talouden murenee, vaikuttaa se koko euroalueeseen – myös Suomeen. Se huolettaa ja liikuttaa.
Erityisen kiinnostavan uutisesta tekee se, että ekonomisti ja taloustieteen professori Thomas Procher nostaa Suomen esiin varoittavana esimerkkinä pohtiessaan Ranskan ahdinkoa. Mutta mikä Ranska on meitä neuvomaan? Meillähän tilanne on paljon vähemmän huono. Julkista velkaakaan ei ole kuin vajaat 84 % bruttokansantuotteesta. Eihän se ole kuin vähän yli EU-maiden keskiarvon.
Uteliaisuus heräsi kuitenkin sen verran, että pakko oli katsoa, mitä Porcher sanoi: ”Parannuskeino ei saa olla pahempi kuin itse sairaus. Totta kai alijäämää pitää pyrkiä vähentämään. Mutta sen täytyy olla myös uskottavaa. Voi myös kysyä, pitääkö alijäämää vähentää niin paljon kerralla. On nimittäin olemassa riski, kuten Suomen tapauksessa, että jos säästöpolitiikka on liian rajua, se vaikuttaa bruttokansantuotteeseen. Ja jos se vaikuttaa bruttokansantuotteeseen, se heikentää myös talouden kasvuodotuksia. Jos kasvua ei synny, on verotuloissa ongelma. Ja jos verotuloja ei kerry, alijäämä kasvaa edelleen. Näin kävi esimerkiksi Kreikalle ja osittain sama tapahtuu nyt Suomessa. Siksi on syytä olla varovainen. Talous on dynaaminen, eikä tasapaino löydy vain leikkaamalla sieltä täältä. Jos vaikutus bruttokansantuotteeseen on odotettua negatiivisempi, se heijastuu tuloihin, jolloin sekä alijäämä että velka jatkavat kasvuaan.”
Finanssipoliittisia kertoimia
Pienellä googlailulla löysin vajaan puolen vuoden takaa uutisen, josta ei ainakaan kovin kovaa melua mediassa pidetty. Tai sitten se on vaan mennyt minulta ohi. STT oli julkaissut asiasta uutisen heti tuoreeltaan – YLE pari viikkoa myöhemmin valtionvarainministeriön ja talouspolitiikan arviointineuvoston näkemyksillä höystettynä.
Porcherin argumentit Suomesta varoittavana esimerkkinä ovat kovasti samankaltaiset, kuin huhtikuun puolivälissä julkaistun suomalaisraportin johtopäätökset. Uuden talousajattelun keskus ry:n (UTAK) raportissa ero valtionvarainministeriön ja EU:n näkemyksiin on merkittävä. Kyse on finanssipoliittisesta kertoimesta – matemaattisesta mallista siitä, kuinka erilaiset sopeutustoimet vaikuttavat talouden kokonaisuuteen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Yhtään en ymmärrä, mistä tarkalleen ottaen on kyse. Mutta sen ymmärrän, että kun talouspolitiikan toimien vaikutuksia arvioidaan, johonkin näiden arvioiden pitää perustua.
Arvioidessaan sopeutusten vaikutuksia talouteen Valtionvarainministeriö on käyttänyt finanssipoliittista kerrointa 0,5. EU-komission käyttämä kerroin on 0,75. Pohjoismainen ministerineuvosto arvioi viime vuonna omassa raportissaan, että Suomen kerroin olisi välillä 1,15-1,69. UTAK:n raportissa viitataan mm. lähes sadasta tutkimuksesta laadittuun koontitutkimukseen, jonka mukaan kertoimen tulisi olla välillä 0,9-1,9. Samassa tutukimusessa todettiin, että kerroin on suurempi matalasuhdanteessa kuin hyvinä aikoina. Homma menee kaiketi niin, että mitä suurempi kerroin, sitä enemmän sopeutuksen arvioidaan vaikuttavan talouden kehitykseen. UTAK:n raportissa käytetään kerrointa 1,4 ja sitä pidetään maltillisena. Äkkiä katsoen – siis maallikon silmin – ihan maltilliselta näyttää esitettyyn tutkimustietoon verrattuna.
Muistan, että tuota Valtionvarainministeriön käyttämää kerrointa 0,5 jossain kohtaa mediassa kritisoitiin. Kun YLE kysyi VM:n finanssineuvos Seppo Orjasniemeltä perusteluja näin matalan kertoimen käyttöön, vastaus oli asiaa ymmärtämättömän korvaan jotenkin outo: ”VM:n tehtävänä oli pohtia sopeutuksen mittaluokkaa, ja oletus oli, että sopeuttaminen haittaa kasvua mahdollisimman vähän. Ennakoimme, että hallitus tekee toimenpidekokonaisuuden, johon kerroin sopii”.
Talouskasvua odotellessa…
Erot hallituksen talouspoliittisia linjauksia ja ratkaisuja ohjaavan VM:n arvion ja tutkimusnäyttöön perustuvan realistisen näkemyksen välillä ovat isot. Hallitus ja ministeriö olettavat, että sopeutusten negatiiviset vaikutukset ovat paljon pienemmät, kuin mitä yleisesti arvioidaan ja mitä kokemus on osoittanut. Samalla hallituksen jatkuvana mantrana on ollut, että tilanne kohenee ja säästötoimien aiheuttamat haavat paranevat, kun talouskasvu lähtee vauhtiin. Kun sopeutusten vaikutuksia vähätellään ja uskotaan toiveajatteluun kiihtyvästä talouskasvusta, saadaan laskelmat ja toimien vaikutusten arviointi näyttämään siltä, että sopeutus toimii ja tehoaa – ja siltä, että kyllä meille lopulta hyvin käy.
UTAK:n raportin laskelmien mukaan Orpon hallituksen sopeutustoimet eivät pelastakaan maan taloutta. Ne heikentävät bruttokansantuotteen kasvua ja johtavat julkisen sektorin velkasuhteen kasvuun. Raportin mukaan nykytilanteessa tehdyistä sopeutustoimista ei ole hyötyä julkisen talouden velkakestävyyden vahvistamiseksi. Kirjoittajat arvioivat, että kansallista talousrimpuilua raamittava EU:n sääntöarkkitehtuuri johtaa ylikireään finanssipolitiikkaan, joka vain pahentaa julkistalouden velkaantumista.
Selvää on, että Suomi velkaantuu ihan liian hurjaa vauhtia ja että asialle pitää tehdä jotain. Suomi velkaantuu EU:n kärkivauhtia. Minua huolettaa se, että maan poliittinen johto katselee maailmanmenoa väritettyjen linssien läpi. Realismi tuntuu karanneen johonkin kauas horisonttiin.
Meille on vakuutettu, että sopeutustoimet ovat välttämättömiä. Samalla on vakuutettu, että keinot ovat toimivia ja tuovat meille ihan pian hyvää. Pitää vain tehdä lujasti töitä ja uskoa yhteiseen auvoisaan tulevaisuuteen – siihen nurkan takana odottavaan talouskasvuun.
Kasvua odotteleva hallitus on luvannut, että maahan saadaan hallituskauden aikana sata tuhatta uutta työllistä. Kun työikäisistä suurempi osa on töissä – tai sitten päinvastoin. Kausi on puolivälissä ja karu todellisuus on se, että työttömien määrä on lisääntynyt 60-80 tuhannella. Ihmisiä on patisteltu töihin leikkaamalla työttömyysetuuksia. Työttömällä työnhakijalla on velvollisuus hakea ahkerasti töitä, mutta kun avoimia työpaikkoja ei kerta kaikkiaan ole, on yhtälö mahdoton. Ei ole kyse siitä, etteivätkö ihmiset haluaisi töitä tehdä, vaan siitä, että työvoimalle ei ole kysyntää. Talouskasvua odotellaan kieli pitkällä, mutta samaan aikaan yritykset tekevät konkursseja ennätystahtiin. Ja ne yritykset, jotka ehkä työntekijöitä tarvitsisivat, eivät enää ilmoita avoimia paikkojaan jukisesti, kun jokaista paikkaa hakee kymmenet, joskus sadat työnhakuun velvoitetut työnhakijat. Pakko hakea, vaikka tietäisi, ettei esimerkiksi osaaminen riitä. Pakko, ettei mene päivärahat. Työllisyys ei kohene sillä, että tehdään ahkerasti työpaikkahakemuksia, vaan sillä, että talous kasvaa, työvoimalle tulee tarvetta ja työnhakijat työllistyvät. Ei ole näköpiirissä.
Suomen julkiset menot ovat kasvaneet ja kasvavat hurjaa vauhtia, eikä sitä käy kieltäminen. Mutta tässä ei ole ollut mitään suuria yllätyksiä. Mm. väestön ikääntymisestä johtuva menojen kasvu on ollut tiedossa pitkään. Alijäämä ja velkaantuminen olisi kuitenkin paljon pienempi huoli, jos talouskasvua oikeasti olisi, ja jos bruttokansantuote ja verotulot olisivat kasvaneet samassa suhteessa. Ongelman ytimessä taitaa olla talouden ja kilpailukyvyn ja sen myötä verotulojen kasvun hiipuminen, ei se, että ikäihmisten hoiva maksaa liikaa. Suomi on pudonnut talouskasvun ja kilpailukyvyn kelkasta. Talous kasvaa hitaasti kaikkialla, mutta Suomessa erityisen hitaasti. Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan Suomen talouskasvu koko maailman maiden joukossa häntäpäässä.
Kuluttakaa nyt edes!
Eilen 22.9.2025 valtionvarainministeriö julkaisi tuoreimman talousennusteensa. Tapansa mukaan VM ennustaa, että talous lähtee kasvuun ja työllisyys kääntyy nousuun. Ennusteen mukaan velkasuhde jatkaa kasvuaan ja saavuttaa 90 % tason vuonna 2029, ellei seuraava(kin) hallitus tee sopeutustoimia. Isoksi ongelmaksi koetaan se, että kansalaiset eivät kuluta. Omaisuutta kotitalouksilla on, mutta se on joko kiinni talossa tai asunto-osakkeessa tai sitten se lepää pankkitilillä. Jatkuvasti kuulee lähestulkoon moitteita siitä, että kotimaisen kulutuksen vähyys on jarruna julkisen talouden toipumiselle.
Mutta miksi suomalainen ei kuluta? Tai miksi kuluttaisi, kun joka tuutista tulee lähes päivittäin uutisia leikkauksista, konkursseista, yt- ja muutosneuvotteluista, toimintojen supistamisesta ja työpaikkojen vähenemisestä. Ihan vähän aikaa sitten ennusteltiin hurjaa työvoimapulaa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoon, mutta nyt julkisellakaan sektorilla mm. hyvinvointialueiden myllerryksessä työpaikka ei enää ole varma. Samalla työttömien toimeentuloa on kiristetty esimerkiksi ansiosidonnaisen päivärahan porrastamisella. Valtionhallinto ja hallitus ovat maalailleet kuvaa siitä, että meillä ei ole pitkässä juoksussa varaa pitää yllä nykyistä palvelu- ja etuusjärjestelmää. Eläketulokaan ei välttämättä muutaman vuoden kuluttua ole se, mitä työeläkeotteen laskelmat nyt arvelevat. Ja jos työ menee nyt alta, tuntuu työn löytäminen nykytilanteessa pelottavan hankalalta. Ukrainassa soditaan, Putin kalistelee sapeliaan, Trump pamauttelee tulliuutisia ja kaikki se, mikä ennen toi vakautta, tuntuu nyt keinuvan holtittomasti kuin lastu laineilla. Kaiken tämän päälle kansalaisille on opettamalla opetettu, että maailma ei pelastu, ellei kulutus vähene ja ellei oteta askeleita kohti ekologista, kestävää taloutta. Tuntuu ihan kummalliselle, että samalla kun turhaa kuluttamista on vuosikaudet paheksuttu, nyt valtionjohto haluaisi, että kansalaiset kuluttaisivat enemmän. Ei ole ihme, että nyt palkkatyössä oleva laittaa mieluummin talteen kuin kuluttaa ylimääräiset euronsa, mikäli sellaisia on.
Valehteleeko ne – vai eikö ne vaan tiedä?
Tänään (23.9.2025) – juuri kun VM:n viimeisintä ennustetta paremmasta huomisesta vasta sulatellaan, Tilastokeskus julkaisi tuoreimmat työttömyyslukunsa. Työttömyyden trendiluku ylitti elokuussa 10 prosentin rajan. Investointien rintamalla on hiljaista, vienti ei vedä ja julkinen sektori ui syvissä vesissä. Yhä useampi työikäinen ja työkykyinen on työttömänä, vaikka suuntauksen pitäisi olla juuri päinvastainen.
Uskon markkinatalouteen ja sen lainalaisuuksiin. Uskon siihen, että työikäisten työkykyisten kansalaisten pitäisi voida ansaita elantonsa ja kantaa kortensa kekoon tekemällä palkkatyötä. Uskon siihen, että yrittänyttä ei laiteta, sekä siihen, että valtaosa työttömistä haluaisi töihin. Mutta mitä sitten, kun tilanne onkin se, että markkinat ovat jumissa eikä työtä ei ole eikä löydy, vaikka kuinka haluaisi? Mitä sitten, kun yrittämästä päästyään yrittää, mutta realiteetit lyövät vasten kasvoja?
Vaikka kuinka haluaisi uskoa parempaan huomiseen ja mahdollisuuksiin, on tullut outo ja epämiellyttävä tunne. Minusta tuntuu, että joko joku on tyhmä tai sitten pitää meitä tavallisia tallaajia tyhminä. Minusta tuntuu, että maan hallitus ja valtionvarainministeriön talousviisaat valehtelevat – joko tieten tahtoen tai sitten ymmärtämättömyyttään. En enää usko siihen, että talouskasvu, työllisyyden koheneminen ja parempi huominen ovat ihan nurkan takana. Eivät ne ole. Minun talousennusteeni on, että vanhoja hyviä aikoja saadaan odotella – kauan. Nurkan takana saattaa olla jotain ihan muuta. Ja kyllä se jollain tapaa pelottaa.
Sitä minä vaan, että…
… jos nyt järjellä yrittää ajatella, olisi kai fiksumpaa nostaa kissa pöydälle, ottaa tosiasiat tosiasioina ja laatia uusi suunnitelma. Kenellä on rohkeutta myöntää, että homma ei mennyt eikä mene niin kuin odotettiin ja kääntää kurssia. Säästää ja sopeuttaa pitää, mutta nyt kyse on siitä, kuinka paljon, milloin ja mistä. Ei voi olla niin, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevia yritetään keppiä käyttäen usuttaa töihin, joita ei ole. Nyt pitää kaikilla rintamilla keskittyä siihen, miten suomalainen kilpailukyky saadaan palautettua. Miten Suomen maine ja kunnia saadaan palautettua sille tasolle, että suomalaiseen laatuun, osaamiseen ja ahkeruuteen taas luotetaan ja että suomalaista työtä ja suomalaisia tuotteita arvostetaan ja halutaan maailmalla ostaa?
Lähteet:
Koponen, J. & Toivonen, J. (23.9.2025). Työttömyyden luvut ovat nyt synkimpiä vuosikausiin – mikä ajoi Suomen tähän tilanteeseen?. Yle. https://yle.fi/a/74-20184496
Kyyrönen, O., Holappa, L. & Lainá P. (2025). Onko lääke vaarallisempi kuin tauti? Selvitys Orpon hallituksen finanssipolitiikan vaikutuksista talouskasvuun ja julkiseen talouteen. Raportteja 1/2025. Helsinki: Uuden talousajattelun keskus ry. Saatavilla: https://utak.fi/wp-content/uploads/2025/04/Report-2025-04-v2.1-Web.pdf
Tikkala H. (22.9.2025). Valtionvarainministeriö ennustaa talouden hidasta toipumista – ”Tässä on paljon epävarmuuksia”. Yle. https://yle.fi/a/74-20183991
Toivonen J. (27.4.2025). Kritiikki: Hallituksen leikkaukset kurjistavat taloutta niin paljon, että ilman niitä tilanne olisi parempi – VM kiistää. Yle. https://yle.fi/a/74-20156339
Väisänen M. (3.9.2025). Surkean talouden Ranska ajautui kaaoksen partaalle – asiantuntija varoittaa Suomen tiestä. Yle. https://yle.fi/a/74-20180471